perjantai 8. marraskuuta 2013

Lokakuu 2013

Kaksi aavetta kotona :)

Ub:n lentokentta




Niko kavi tyomatkalla Altai kaupungissa




Kaste




Ystavat

Yksi uusi kristitty ystavani sanoi minulle, etta han ei olisi ikana jaksanut lahtea lahetystyohon. Syyna oli, etta ei jaksa aina tutustua uusiin ihmisiin. Alussa kirjoitin saman asian, kyselin itseltani, miten jaksan taas tutustua ja kertoa itsestani uudestaan ja uudestaan?

Kahdeksan kuukautta takana, minkalainen tulos? Pakotin.....sain....en tieda, mutta Jumala antoi minulle uusia ystavia, uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voin kayda kahvilla, joiden kanssa voin puhua lapsista, joiden kanssa voin levata.

Mongolilaiset aidit

Kaymme tyttojen kanssa paivittain takapihalamme, missa voi nahda monia aitia rattaiden kanssa. Olemme aina samassa liukumaessa, samassa hiekkalaatikossa. Monet katsovat meita mielenkiinnolla, monet ovat jo tottuneet meihin. Joskus jaksan jutella, joskus ei, vain harva mongoli aloittaa itse keskustelun. Monet eivat usko, etta puhun mongolia, ja englantia he eivat osaa. Aika ei ole koskaan puhua, koska talla hetkella 1, 2 vuotias tyttareni juoksevat nopeampi kuin mina. Ei ole aika pysahtymiselle ja puhumiselle. Joskus kaipaan sita tosi paljon, joskus ei ole voimia juttelemiselle.

Saa on muuttunut kylmemmaksi, eika kukaan enaa leikki hiekkalaatikossa, paitse me - valkoihoset. Annan tytoille mahdollisuuden tutustua luontoon ja eri luonnonmateriaaliin, yksi niista on hiekkalaatikko. Mongolit pelkaavat, mutta itse tulen hulluksi, jos rupean pelkamaan jopa hiekkalaatikoita.

Mongolit myos pukevat lapsia tosi kauniiksi ulkoleikkien varten. Kennellekaan ei ole haalareita, toppavaatteita ja varsinkaan hiekkalaatikon leluja. Lapset leikkivat samassa paikassa, mutta jotenkin me aina erotetaan suuresta joukkuesta. Esimerkiksi olen tosi tiukka roskien heittamisessa ulkona. Esikoinen joskus matkii muita, mutta sitten aiti kerkiaa siihen valiin ja pyyytaa heittamaan roskakoriin. Toiveena on, etta muutkin huomaavat sen.

Ulkomaalaiset aidit

Keskiviikoisin kayn tapaamassa ulkomaalaisia aitia lapsien kanssa. Tapaaminen tapahtuu joka kerta uudessa kodissa. Aitia on eri puolilta maailmaa: Amerikka, Etela-Afrikka, Kanada, Saksa, Romania, Kiina, Indonesia jne. Nama tapaamiset ovat olleet minulle suuri apu arkipaivalle. Olen kaivannut naita tosi paljon. Suomessa kavin kaksi vuotta putkeen perhekrhossa, joista olen nauttinut tosi paljon. Onneksi loysin samanlaisen taalla. Naiden tapaamisien ansioista olen paassyt tutustumaan Ulaanbaatoriin paremmin, koska viikottain kayn uudessa alueessa. Asunnot ovat todella upeat ja aidit myoskin. Minua otettiin helposti mukaan, saan jopa poskisuukoja :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Zuunmod

Zuunmod on pieni kaupunki, joka sijaitsee 40km UB:sta. Talla hetkella tie kuunostetaan koko ajan ja sinne paasee helposti ajamaa tunnissa. Matkamme alkoi siita, etta huomasimme automme renkaamme olevan tosi huonnossa kunnossa ja tien olevan aika liukasta. Ainoa vaihtoehtomme oli jatkaa matkaa ja rukoilla.

Jannitys ja ilo voitivat kuitenkin alkavan tulevan pelon ja matkaamme sujui hienosti, jos ei laskita sita, etta automme sammui aina valilla. Minahan en edes ymmarttanyt, etta automme on sammunut ja jatkoin painaa kaasua, josta auto ei niin tykannyt.

Tytot nukuivat ja me saimme ihailla maisemia, jotka olivat aika mahtavat. Ensilumi oli jo tullut vuoriin. Kun ajat Mongoliassa, joskus huomaat, etta olet ihan yksin keskella vuoria. Miten Jumala loi nain hienoja maisemia? Miten voi olla nain kaunista? Miten me paadyimme tanne? Joskus,jopa unohdan, etta asumme taalla.

Matkaamme tarkotuiksena oli jumalanpalvelus ja Nikon ensimmainen saarna. Zuunmodissa asuu iakas pariskunta, jotka hoitavat kirkoamme. Taman pariskunnan nainen muistuttaa minulle omaa mummoa, jonka kaipaan tosi paljon. Koko paikka muistuttaa sita paikkaa, jossa itse kasvoin, jossa vietin 9 vuotta. Sen takia sinne on aina tosi jannittavaa menna, ihan niin kuin menisin ajalla taaksepain.

Kirkko sijaitsee jurtta alueella keskella muita taloja. Tulomatkalla me toimme kirkkoon lisaa tuolia ja yhden poydan, joka on  hyva merkki, jos kirkkoon tulisi lisaa ihmisia.

Niko saarnasi ja mina olin leikkimassa tyttojemme kanssa. Pariskunnalla on enemman leluja, kuin missaan muualla olen nahnyt. Heilla on viisi lasta, mutta kaikki ovat jo isoja. Kirkon jalkeen paasimme syomaan kalaa, mika oli minulle herkkuruokaa ja pelamaan tennista. Innostuin niin paljon, etta jopa voitin monta pelija. Ruon aikana emanta ja isanta laitoivat oven kiinni ja tarjosivat ruokaa vain meille. Meista se tuntui tosi pahalta, koska pihalle jaivat lapset leikkimaan, eivatka saaneet ruokaa. Tama perhe elaa niin pieneilla tuloilla, etta ei ole vaan varaa tarjota muille.

Koyhyys on niin erilaista taalla. Ihmiset elavat todella todella pieneilla palkoilla. Selviytyminen on joka paivainen asia taalla. Miksi se on erilaista kun muualla? Koska taalla on kylmaa, koska taalla ei ole omaa kasvimaata, koska taalla ei kasva kuin vain perunaa, koska taalla on pahat saasteet. Ihmiset elavan keskimaarin 55 vuotta, mika on nuori ika Suomessa. Kun elaa koyhyyden keskella oppii paljon paremmin ymmarttaa, minkalaista se on. Osaatteko te kuvitella sita? osaatteko te arvostaa, sita kaikkea, mita teilla on?
Miettikaa....

Matkalla kirkkoon







Sain medee cum (Hyvan uutisen kirkko)



Lapset leikkimassa kirkon takapihalla

Autoin ruuan valmistuksessa

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vahan kaikkea



En kirjoittanut vahan aikaa blogia, koska ei vaan ollut aikaa. Olemme nyt tosiaan aika kiirellisia. Aikataulumme on muuttunut, koska kayn nelja kertaa viikossa kielikoulussa ja kolme kertaa viikossa kirkossa. 

Mongolialainen luterilainen seurakunta on nyt avautunut minulle eri tavalla. Torstaisin kayn naisten Raamattupiirissa. Perjantaisin kayn perhekerhossa, joka on pastorin perheen kotona. Perhekerhon aikana yleensa me syomme luonasta ja leivonnaisia. Joskus on jotain ohjelmaa. Kerran tuli hammaslaakari, joka kertoi meille hammashodosta. En ymmarttanyt paljon mitaan, mutta yritin ainakin kuunella ja liikeiden perustella ymmartaa. Sokerinsyomisesta minusta han ei puhunnut mitaan, mika on suurin ongelma taalla Mongoliassa. Kaupoista loytyy enemman karkkeja kuin terveellista ruokaa. Metsastaminen terveellisen ruaan perassa vaattii aikaa ja paikojen loytamista kuin taas karkkeja, suklaata ja kaikkea muuta makeata loytyy joka kulmassa. 

Kaksi kertaa sain vastuuta perhekerhossa. Budjettia ei ole, mika vaikeuttaa asioiden opettamista ja nayttamista. Olen kasityo ihminen ja haluaisin opetalla jotain, mita he voisivat opetella muille. Olen myos kierratys ja kerailija ihminen. Ensimmaisen opetin heille marmorointia. Teetin vanhasta valkoisesta lakanasta laukkuja ja pikku lompakoita, joita me varjasimme. Monet tykkasivat siita ja tekivat koko perheelle kasseja. En tieda ymmarsivatko he idean, etta sita kasseja voi kayttaa kaupassa, eika tarvitse ostaa muovikasseja, mutta ainakin yritin mongoli kielella selittaa sita. Toisena kerrana opetin heille tehda rannekoruja vanhoista lankoista. Siina me kaytimme vanhoja limsapulloja, johon laitoimme lankaa. Tuli tosi hienot korut. 



Marmorointia

Kuvien tekeminen
Valmiit laukut


Rannekoru

Kerran yolla keksin, etta voisin myos opettaa tehda vispipuuroa, olin tosi innoissaan siita, mutta ideani kaatui siihen, kun kerroin siita ideasta kielikoulu opettajille. Vispipuuron varten tarvitaan mixiria, mutta sita ei ole kennellekaan, se on kuulemaa kallis monille. Kasin se varmaan onnistuu myoskin, mutta se vie pitkaan ajan. 
Jos haluan opettaa jotain, niin se pitaa miettia mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Se, mita on Suomessa, ei ole taalla, se, mika Suomessa maksaa paljon, taalla se maksaa vahan, mutta meidan budjetille. Esim. ostin kangasvaria, jotka maksoivat 1 euron eli ei paljon mitaan. Kirkossa he taas ihmettilivat, etta se on tosi kallista, he eivat voi ostaa sellaista itsellesi :(

Kielikoulutie

Viimeksi laitoin viestin omasta pelostaan kavella kielikouluun. Nyt tein  muutoksen siihen, nyt menen taksilla sinne ja takaisin kavelen uutta tieta pitkin. Kiitos rukouksita!

Rasismia

Asumme nyt uudessa alueessa, joka on non 5km meidan vanhasta talostamme. Alueena se on tosi kiva, mutta jotain eroja olen jo huomannut. Monet mongolit eivat pida ulkomaalaisista ja juuri taalla alueella nakee niita epamielyttavia katseita ja erityisesta naisilta. He katsovat sinua kuin viimeista vihollista tai rikasta, joka tuli ottamaan mongoleilta rahaa tai tai......joskus haluan kysya heilta, miksi? Joskus kavelen ohi, joskus taas jaan tahalle pyorimaan heidan ymparilleen, etta he oppivat tuntemaan minut ja sita, etta olen tavallinen aiti.

Viikonloppuisin yritamme kayda hengittamassa raikasta ilmaa vuorien paalle. Ajamme auton lahella vuoria, kiipemme, syomme luonasta ja kavelemme takaisin polyseen kaupunkiin :) Gutiana nauttii naista hetkeista tosi paljon, han tykkaa tosi paljon olla luonnossa vuorien keskella. Juliana taas ei ymmarra viela, tulee vain mukaan, mihin hanta kannetaan.

 
Syksyn aikana saimme myos viettaa aikaa kahden ihanan ihmisen kanssa, jotka tulivat kaymaan Mongoliassa. Jukka Salminen ja Mailis Janatuinen. Jukan lauluja saimme kuullaa kirkossa. Tulin juuri kirkkoon sisaan, kun Jukka lauloi. Puoli vuotta en ole kuullut suomalaista laulua, olin melkein purskahtunut itkuun onnesta, kuin sain kuulla tuttua kielta. Se oli tosi tarkea hetki minulle. Muistan ja kiitan Jukka siita suuresta lahjasta, mita han antoi minulle. Han ei varmaan edes tieda, miten tarkea hetki se oli minulle. Olen venalainen, mutta sydameni on lahempana suomalaisia hengellsia lauluja kuin venalaisia. Niitakin on joskus mukava tietaa, mutta sieluni ei liikuutuu ollenkaan. Suomalainen hengellinen lauluu antaa taas niin paljon voimia, onnea ja iloa.

Jukka Salminen meilla kylassa Mongoliassa


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Huono päivä

Haluan avoimesti kertoa minun kahdesta huonoista päivistä, jotka olivat tällä viikolla. Muutimme toiseen asuntoon, joka sijaitsee toisessa alueessa, etelässä niin kuin mongolit puhuvat. Matka kielikouluun on myöskin muuttunut.  Matka paheni suoraan sanoen, meidän pitää kävellä ison torin ohi isolla tiellä. Alue, paikka ja ympäristö on täynnä kauppoja ja kapakoita. Tässä alueessa voi nähdä suurimman osan mongolista koko kansasta. Tälläisessä alueessa niin kuin kaikissa suuressa kaupungeissa on paljon alkoholisteja ja kodittomia eli köyhyyttä.

Tiistaina kello 18 kävelin kotiin kielikoulun jälkeen. Iso koditon mies tuli ottamaan minun käsivarresta kiinni ja yritti halata samalla huutaen I love I love you.....

Keskiviikona matkalla näin kuoleen pienen koiran, paljon roskia ja Vodka pulloja. Matkalla kävin nopesti isossa ruokakaupassa, jossa oli 20 myyjä paikkaa, mutta vain yksi teki töitä. Jono oli pitempi kuin kaupan yhteen lasketettut hyllyt. Asiakkaat olivat vihaiset ja ärsyttyneet, mikä aiheutti jonossa mahdollisimman lähellä seisomista. Minun takanani seisoi nainen, joka oli niin vieressä, että tunsin koko hänen vartalonsa ja hengityksensä. Suomessa kutsuttaisiin varmaan vartija apuun - täällä se on normaalia. Lähellä seisomisella ei ole rajoja tässä maassa.
Tultuani kassaan myyjä ei halunut kertoa hinnan mongoliaksi vaan yritti epätoivosesti sanoa sen englanniksi. Sanoin hänelle todella monta kertaa, että puhun mongolia ja hän voi sanoa hinnan mongoliaksi, mutta minua taas katsottiin kuin avaruusoliota. Karnevaalin varten tässä maassa ei tarvitse ostaa asua, kun se on koko ajan päällä.....

Iltapäivällä menin tyttöjen kanssa ulos leikkimään. Tässä talossa on ihanasti iso leikkipiha ilman autoja heti meidän talomme takana. Leikkipaikassa oli valmiiksi yksi äiti kahden saman ikäisen lapsen kanssa. Olin tosi tyytyväinen, että nyt voisin taas harjoitella mongolian kieltä. No.....eipäs onnistunut. Poika ei antanut Gutianalle leikkiä missään, hän vain huusi, että minun paikkani. Huuto jatkui ja jatkui. Hänen äitinsä oli koko ajan lähellä, mutta ei sanonut mitään. Minä otin koko ajan Gutianan pois niistä tilanteista. Samalla yritin kerätä mongolian sanoja päässäni, joita voisin sanoa pojan äidille. Epätoivosesti ja ärsyttyneesti jätin kaiken ja menimme toiseen paikkaan leikkimään.

Päivä onneksi muuttui paremmaksi kun tuli toinen mukava äiti, jonka kanssaan lopun lopuksi vaihdoimme puhelinnumeroita. Hän yritti ymmärtää minua ja kysyi paljon, mikä on aika harvinaista täällä...

Näitä kahta päivää voisin kutsua kulttuurishokkiksi, joka tuli nyt ensimmäisen kerran. Toivon, että se tuli ja lähtee saman tien. Katsotaan, mitä huominen tuo.
Uusi näky ikkunastamme


Pyydän rukousta meidän kielimatkan kävelyn puolestaan.

torstai 22. elokuuta 2013

Elokuu

Elokuu oli suuren ILON ja suuren SURUN kuukausi. Oli vaikea kirjoittaa blogia, ilmaistaa omia tunteita ja ajatuksia. Kun on täällä kaukana ei tule ajateleksi monia asioita. Joskus on jopa helpompi elää täällä kaukana.
Rakas äitini ja siskoni tulivat käymään elokuussa. Aamulla mieheni kanssa emme osaneet päättää, kuka lähtee lentokentälle. Itkun kautta päätimme lähteä kaikki yhdessä. Jännitys oli niin voimakas, että jopa vatsani tuli kipeäksi. Odotin sitä hetkiä puoli vuotta ja nyt se tuli. Pelkäsin jo etukäteen sitä päivä, kun he lähtevät pois Mongoliasta. En varmaan osanut edes kunnolla nauttia koko siitä ajasta, koska pelkäsin niin paljon sitä päivä.

Viikko oli kiireinen, hauska ja sen arvoinen, että tänne kannatti tulla. Viikon aikana kaikki mahdolliset kaupat oli käytty läpi, maukasta ruoka oli syötty ja puolen vuoden vitsit ja tarinat naurettu läpi. Viimeisenä viikonloppuna saimme vielä nauttia mongolian maaseudusta, vuorista ja jurtasta. Taxi vei meitä todella kauniseen luontoon, keskellä ei mitään. Ayunchin lodge paikan nimi, joka sijaitsee Terelj Kansallispuistossa.

Itse sain kahden vuoteen pienen loman, sain nukkua koko yön ilman heräämistä :) Kotona haluan joka ikinen päivä nukkua pitempi, mutta rakkaat tyttömme heräävät aina niin aikaisin, että on aina pakko nousta, vaikkapa en haluaisi. Viikonlopun, jonka sain viettää perheeni kanssa, sain nukkua kunnolla. Päivällä nukuimme siskoni kanssa melkein kolmen tunnin päiväunia, jonka jälkeen menimme jo yhdeksältä nukkumaan uudestaan. Jurtassa on aina tosi ihana nukkua, suosittelen kaikille.

Tytöt jaksoivat hienosti ilman äitiä yhden vuorokauden. Juliana ojensi kyllä nätisti käsiä äitiä kohtaan, mikä teki minusta todella onnellisen. Äidit eivät tarvitse paljon, välillä kun vaan päästäisi nukkumaan ja lapsien halauksia.




Leikkipaikka Jurtta leirissä


Hiekkalaatikko keskellä kaunista maisemaa.





 Mongolikieli

Mongolin kielen opiskelu jatkuu ja jatkuu, vielä pitää jaksata opiskella puoli vuotta. Nyt opiskelen vain kaksi kertaa viikossa, mutta aion opiskella ainakin neljä kertaa viikossa syyskuusta alkaen. Puhuminen ei aina onnistu, kun monet haluavat puhua englantia. Monet jopa sanovat, että puhutaan mielummin englantia. Mieheni tilaa välillä pizza kotiin, pizzamyyjä vastaa yleensä englanniksi, eikä halua puhua meidän kanssamme mongolia. Monet taas eivät jaksa ymmärttää, he luulevat, että puhumme heille jotain toista kieltä. Puhun suoraan mongolia, mutta ihmiset katsovat minua, kun jotain avaruusoliota, etivätkä edes yrittää ymmärttää. Todella ärsyttävää.....

torstai 18. heinäkuuta 2013

Neljä kieltä ja kaksi potilasta



 Neljä kieltä

Monta kieltä te puhutte päivittäin? Minä puhun neljä kieltä. Voi olla monille se on vähän, monille paljon. Minä elän nyt näiden kielien keskellä ja kanssa. Kotona kaksi kieltä, ulkona neljä. Joskus ei tee mieli mennä ulos ihan vain kielien takia. Aivot toimivat 24 tuntia. Unia näen venäjän kielellä, mieheni kanssa puhumme suomea, lapsien kanssa molempia. Mongolien kanssa mongolia, opettajien kanssa mongolia ja englantia. Uusien tuttavien kanssa mongolia ja englantia. Olen kiitollinen monesta asioista täällä Mongoliassa, mutta varsinkin yhdestä, englanti kieli on todella paljon parantunut. 

Yksi vaikea asia taas, mongolia pitää opiskella englannin kielen kautta. Monet asiat mongoli kielessä ovat samanlaiset kuin englannisa, pitää miettiä englannin kielen kautta. Eli jos haluan rakentaa lauseen mongoliksi, ensin sitä pitää miettiä englanniksi. Todella hankala ja jopa rasittava. 

Viiden kuukauden aikana saimme paljon ulkomaalaisia tuttuja täällä Mongoliassa. Kaikkien niiden kanssa aivot lepäävät jonkin verran, kun saa vapaasti puhua englantia, miettimättä sitä, miten sitä sanotaan mongoliksi. 

Paras lepo minulle on kuitenkin puhua omaa kieltä, eli venäjää. Täällä pääsee aika usein keskustelemaan mongolien kanssa venäjäksi, joka on tosi hyvä asia. Aivot lepäävät ja mieli on rauhallinen. Mongolit lainaavat monia sanoja venäjän kielestä. Esim. sohva (divan) takki (kurtka) kaappi (shkaf) servetti ( salfetik) jne...


Kaksi potilasta

Tyttäremme ovat olleet nyt kipeät viikon verran. Maanantaina kävimme ensimmäisen kerran lääkärillä. Kokemuksena se oli aikomoista :) Lääkäri otti meitä vastaan, tarkisti korvia ja kurkun, mutta keuhkoja hän ei osaanut kuunnella - sanoi, että pitää mennä toiselle lääkärille kuuntelemaan keuhkoja. Huoneeseen tuli nuori sairaanhoitaja, joka puhui sujuvaa venäjää, hän sanoi, että meidän pitää ottaa viikko hoito, joka kestää noin minuttin. Hoidon aikana puhdistetaan nenä ja kurkku. Kaiken sen tehdään laiteilla, joita ne ole ikänä nähnyt. Vauvallemme työnnettiin kaksi pumpulia nenään, joita pitänyt pitää 20 minuttia samalla hengittää vain suulla. Esikoisillemme laitettiin suuhun jotain ainetta hammaslääkärin huoneessa näköisellä laiteella. Tyttömme itki...
Lääkäri, joka osasi kuunnella keuhkoja kertoi meille keuhkonputken tulehtuksesta. Samalla hän antoi noin seitsemän lääkettä per lapsi. Itse kuintekin päätimme turvautua suomalaiseen antibiottikuriin, jonka toimme Suomesta. Nyt tarvitaan rukousta ja voimia.


Viikon aikana on ollut paljon itkua, surua, ilonhetkiä ja kärsivällisyyshetkiä :)
Kerran sanoin Nikolle: Pyydetään tänään Jumalalta paljon kärsimystä, vaikkapa tarkoitin kärsivällisyyttä :)

                                            Viikon pieniä iloja - uusi sohva

                        

torstai 11. heinäkuuta 2013

Lähetystyö ei vaan innosta, mutta myös muuttaa ihmistä....

Lähetystyö ei pelkästään innosta, vaan myös muuttaa ihmisen olemusta ja persoona. Itsessäni huomasin paljon uusia asioita, jotka Suomessa ei ole tullut esille. Mongoliassa on paljon enemmän aikaa touhata erilaisia asioita kotona. Suomessa kaikki vapaa aika meni ystävien tapamiseen ja kerhossa käymiseen. Mongoliassa ei ole sellaisia asioita, ainakin vielä.

1. Mongoliassa uskalsin leikata tukan, menin vain kampaajalle ja sanoin, näin lyhyeksi. Suomessa en uskaltanut tehdä sitä. Jopa kaksi senttiä oli vaikea leikata. Mongoliassa on halu kokea uutta ja erilaista.

2. Rupesin harrastamaan kierrätystä. Toin valmiiksi Suomesta paljon kierrätysmateriaalia ja keräsin jo täällä jonkin verran. Yritän käyttää vain sitä, mitä löytyy kotona. Harvoin menen ostamaan. Se on todella hienoa miettiä, keksiä, antaa aivojen toimia kunnolla.



Peitosta ja vanhasta verhosta tehty tyyny.



Valokuva laatikkosta tehty korulaatikko, lisätty erivärinen paperi ja pitsi.
Avainlaatikko, tehty muropakkauksesta, väritetty.
Housut nukulle. Tehty vanhasta bodysta.


3. Mieheni kanssa ruvettiin kunnolla huolehtimaan hampaista. Pesun lisäksi ruvettiin käyttämään suuvettä ja kielenpuhdistajan. Täällä me mietimme ja huolehtimme paljon enemmän meidän terveydestä kuin Suomessa. Miksi? En tiedä....
Löysin kielipuhdistajan korealaisesta kaupasta. Anopin kanssa kävimme ostamassa Suomeen lahjaksi sukulaisille ja tietenkin omaankin kotiin. Kauppahyllyyn jätettiin vain yhden kappaleen roikkumaan :) Tässä muutamaa päivää sitten kävin katsomassa niitä lisää, mutta ei niitä enää ollut. Täällä Mongoliassa muutenkin pitää ostaa heti ja jos tykkää niin mahdollisimman paljon kerrallaan. Huomenna voi olla ei enää ole. Kerran löysin mustikkaa, otin kaiken, mitä oli pakastimessa. Sen jälkeen en ole enää nähnyt mustikkaa missään....

Kielipuhdistaja


4. Kauan sitten luin, että Englannin kuningatar pesee omat kasvot jääpaloilla. Hänen kasvojensä näyttävät todella nuorelta ja virkistävältä. Hän jopa ei käytä voidetta. En koskaan uskannut, että se voi tuntua niin hyvälle. Mongoliassa uskalsin kokea myös tämän. Joka aamu pesen kasvojani jääpalalla. Tuntuu todella ihanalta ja virkistävältä. Suositelen lämpimästi. Kerroin tästä kielikoulussa ja opettajani rupesi tekemään samaa :)

NAADAM

Tällä hetkellä Mongoliassa on kesäjuhla NAADAM. Sen aikana monet pitävät lomaa, monet lähtevät maaseudulle. Keskustassa, stadiumissa, maaseudulla on paljon tapahtumia. Stadiumissa on hevosenratsastusta, mongolialaista painia sekä jousiammunta. Keskustassa on taas konserttejä. Naadamin aikana syödään rasvaisia HUSHUUR piirakoita, joissa sisällä on vain lammaslihaa. Niitä syödään myös ihana tavallisina päivänäkin. Naadamin aikana on myös paljon alenuksia kaupoissa. Tämä juhla muistuttaa aika paljon suomalaista Juhannusta. 

Meidän Naadamin aikana meni leväten kotona. Esikoinen tuli kipeäksi ja me jäimme hänen kanssaan kotiin. Mieheni kävi keskustassa katsomassa, mitä kaikkea siellä tapahtuu ja samalla pääsi onnellisesti juuri avattuun KFC, minähän en syö kanaa....










Isin kanssa onnellisesti KFC:ssa.