Zuunmod

Zuunmod on pieni kaupunki, joka sijaitsee 40km UB:sta. Talla hetkella tie kuunostetaan koko ajan ja sinne paasee helposti ajamaa tunnissa. Matkamme alkoi siita, etta huomasimme automme renkaamme olevan tosi huonnossa kunnossa ja tien olevan aika liukasta. Ainoa vaihtoehtomme oli jatkaa matkaa ja rukoilla.

Jannitys ja ilo voitivat kuitenkin alkavan tulevan pelon ja matkaamme sujui hienosti, jos ei laskita sita, etta automme sammui aina valilla. Minahan en edes ymmarttanyt, etta automme on sammunut ja jatkoin painaa kaasua, josta auto ei niin tykannyt.

Tytot nukuivat ja me saimme ihailla maisemia, jotka olivat aika mahtavat. Ensilumi oli jo tullut vuoriin. Kun ajat Mongoliassa, joskus huomaat, etta olet ihan yksin keskella vuoria. Miten Jumala loi nain hienoja maisemia? Miten voi olla nain kaunista? Miten me paadyimme tanne? Joskus,jopa unohdan, etta asumme taalla.

Matkaamme tarkotuiksena oli jumalanpalvelus ja Nikon ensimmainen saarna. Zuunmodissa asuu iakas pariskunta, jotka hoitavat kirkoamme. Taman pariskunnan nainen muistuttaa minulle omaa mummoa, jonka kaipaan tosi paljon. Koko paikka muistuttaa sita paikkaa, jossa itse kasvoin, jossa vietin 9 vuotta. Sen takia sinne on aina tosi jannittavaa menna, ihan niin kuin menisin ajalla taaksepain.

Kirkko sijaitsee jurtta alueella keskella muita taloja. Tulomatkalla me toimme kirkkoon lisaa tuolia ja yhden poydan, joka on  hyva merkki, jos kirkkoon tulisi lisaa ihmisia.

Niko saarnasi ja mina olin leikkimassa tyttojemme kanssa. Pariskunnalla on enemman leluja, kuin missaan muualla olen nahnyt. Heilla on viisi lasta, mutta kaikki ovat jo isoja. Kirkon jalkeen paasimme syomaan kalaa, mika oli minulle herkkuruokaa ja pelamaan tennista. Innostuin niin paljon, etta jopa voitin monta pelija. Ruon aikana emanta ja isanta laitoivat oven kiinni ja tarjosivat ruokaa vain meille. Meista se tuntui tosi pahalta, koska pihalle jaivat lapset leikkimaan, eivatka saaneet ruokaa. Tama perhe elaa niin pieneilla tuloilla, etta ei ole vaan varaa tarjota muille.

Koyhyys on niin erilaista taalla. Ihmiset elavat todella todella pieneilla palkoilla. Selviytyminen on joka paivainen asia taalla. Miksi se on erilaista kun muualla? Koska taalla on kylmaa, koska taalla ei ole omaa kasvimaata, koska taalla ei kasva kuin vain perunaa, koska taalla on pahat saasteet. Ihmiset elavan keskimaarin 55 vuotta, mika on nuori ika Suomessa. Kun elaa koyhyyden keskella oppii paljon paremmin ymmarttaa, minkalaista se on. Osaatteko te kuvitella sita? osaatteko te arvostaa, sita kaikkea, mita teilla on?
Miettikaa....

Matkalla kirkkoon

Sain medee cum (Hyvan uutisen kirkko)

Lapset leikkimassa kirkon takapihalla

Autoin ruuan valmistuksessa

Vahan kaikkea

En kirjoittanut vahan aikaa blogia, koska ei vaan ollut aikaa. Olemme nyt tosiaan aika kiirellisia. Aikataulumme on muuttunut, koska kayn nelja kertaa viikossa kielikoulussa ja kolme kertaa viikossa kirkossa. 

Mongolialainen luterilainen seurakunta on nyt avautunut minulle eri tavalla. Torstaisin kayn naisten Raamattupiirissa. Perjantaisin kayn perhekerhossa, joka on pastorin perheen kotona. Perhekerhon aikana yleensa me syomme luonasta ja leivonnaisia. Joskus on jotain ohjelmaa. Kerran tuli hammaslaakari, joka kertoi meille hammashodosta. En ymmarttanyt paljon mitaan, mutta yritin ainakin kuunella ja liikeiden perustella ymmartaa. Sokerinsyomisesta minusta han ei puhunnut mitaan, mika on suurin ongelma taalla Mongoliassa. Kaupoista loytyy enemman karkkeja kuin terveellista ruokaa. Metsastaminen terveellisen ruaan perassa vaattii aikaa ja paikojen loytamista kuin taas karkkeja, suklaata ja kaikkea muuta makeata loytyy joka kulmassa. 

Kaksi kertaa sain vastuuta perhekerhossa. Budjettia ei ole, mika vaikeuttaa asioiden opettamista ja nayttamista. Olen kasityo ihminen ja haluaisin opetalla jotain, mita he voisivat opetella muille. Olen myos kierratys ja kerailija ihminen. Ensimmaisen opetin heille marmorointia. Teetin vanhasta valkoisesta lakanasta laukkuja ja pikku lompakoita, joita me varjasimme. Monet tykkasivat siita ja tekivat koko perheelle kasseja. En tieda ymmarsivatko he idean, etta sita kasseja voi kayttaa kaupassa, eika tarvitse ostaa muovikasseja, mutta ainakin yritin mongoli kielella selittaa sita. Toisena kerrana opetin heille tehda rannekoruja vanhoista lankoista. Siina me kaytimme vanhoja limsapulloja, johon laitoimme lankaa. Tuli tosi hienot korut. 

Marmorointia

Kuvien tekeminen

Valmiit laukut

Rannekoru

Kerran yolla keksin, etta voisin myos opettaa tehda vispipuuroa, olin tosi innoissaan siita, mutta ideani kaatui siihen, kun kerroin siita ideasta kielikoulu opettajille. Vispipuuron varten tarvitaan mixiria, mutta sita ei ole kennellekaan, se on kuulemaa kallis monille. Kasin se varmaan onnistuu myoskin, mutta se vie pitkaan ajan. 
Jos haluan opettaa jotain, niin se pitaa miettia mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Se, mita on Suomessa, ei ole taalla, se, mika Suomessa maksaa paljon, taalla se maksaa vahan, mutta meidan budjetille. Esim. ostin kangasvaria, jotka maksoivat 1 euron eli ei paljon mitaan. Kirkossa he taas ihmettilivat, etta se on tosi kallista, he eivat voi ostaa sellaista itsellesi :(

Kielikoulutie

Viimeksi laitoin viestin omasta pelostaan kavella kielikouluun. Nyt tein  muutoksen siihen, nyt menen taksilla sinne ja takaisin kavelen uutta tieta pitkin. Kiitos rukouksita!

Rasismia

Asumme nyt uudessa alueessa, joka on non 5km meidan vanhasta talostamme. Alueena se on tosi kiva, mutta jotain eroja olen jo huomannut. Monet mongolit eivat pida ulkomaalaisista ja juuri taalla alueella nakee niita epamielyttavia katseita ja erityisesta naisilta. He katsovat sinua kuin viimeista vihollista tai rikasta, joka tuli ottamaan mongoleilta rahaa tai tai......joskus haluan kysya heilta, miksi? Joskus kavelen ohi, joskus taas jaan tahalle pyorimaan heidan ymparilleen, etta he oppivat tuntemaan minut ja sita, etta olen tavallinen aiti.

Viikonloppuisin yritamme kayda hengittamassa raikasta ilmaa vuorien paalle. Ajamme auton lahella vuoria, kiipemme, syomme luonasta ja kavelemme takaisin polyseen kaupunkiin :) Gutiana nauttii naista hetkeista tosi paljon, han tykkaa tosi paljon olla luonnossa vuorien keskella. Juliana taas ei ymmarra viela, tulee vain mukaan, mihin hanta kannetaan.

 
Syksyn aikana saimme myos viettaa aikaa kahden ihanan ihmisen kanssa, jotka tulivat kaymaan Mongoliassa. Jukka Salminen ja Mailis Janatuinen. Jukan lauluja saimme kuullaa kirkossa. Tulin juuri kirkkoon sisaan, kun Jukka lauloi. Puoli vuotta en ole kuullut suomalaista laulua, olin melkein purskahtunut itkuun onnesta, kuin sain kuulla tuttua kielta. Se oli tosi tarkea hetki minulle. Muistan ja kiitan Jukka siita suuresta lahjasta, mita han antoi minulle. Han ei varmaan edes tieda, miten tarkea hetki se oli minulle. Olen venalainen, mutta sydameni on lahempana suomalaisia hengellsia lauluja kuin venalaisia. Niitakin on joskus mukava tietaa, mutta sieluni ei liikuutuu ollenkaan. Suomalainen hengellinen lauluu antaa taas niin paljon voimia, onnea ja iloa.

Jukka Salminen meilla kylassa Mongoliassa