Mietin viime aikoina aika paljon ykninäisyyttä. Kohta muutamme asumaan ulkomaille, siellä ei ole ystäviä, ei tuttuja, eikä edes puolituttuja....ei ketään, vain tuntemattoimia ihmisiä, joiden kanssa pitää tutustua, ystävystyä ja viettää aikaa. Monta kerta elämässä jaksaa tutustua, kertoa itsestään uudestaan ja uudestaan. Itse huomasin, että en jaksa tehdä sitä jatkuvasti. Monet keskusteluaiheet uusien ihmisien kanssa jäävät lapsi aiheiksi...minkä ikäinen teidän lapsi on? ja miten te nukutte? Kaksi kysymystä, joilla aloitetaan keskustelu ja samalla lopetetaan...Miten sitten käy ulkomailla? Jaksako sitä?

Tällä viikolla oloni oli vähän yksinäinen, mutta lapsien ilo ja leikkit vievät helposti oloni muualle. Pahin hetki on jäädä hetkeksi yksin, hiljaiseen asuntoon, neljään seinään väliin, jotka rupevat puristamaan aivoja joka puolelta. Kohta muutamme, kohta pitää kohdata uusia ihmisiä, jotka hymyilevät, olevat sosiaalisia ja haluavat tutustua. Jaksanko sitä?