Muuttolinnut

Pieni muuttolintu muutti kerran Siperiasta Suomeen, vuosi oli 1996. Muutto oli helppo, koska olin pieni ja minusta oli vastuussa äiti ja isä. Yksi asia yhdistää kuitenkin kaksi nämä muuttoa, en tiennyt, enkä tiedä, mihin olen muuttamassa.

 Nyt tämä sama muuttolintu muuttaa asumaan Mongoliaan.  Lähtö on perjantaina. Äitinä on todella vaikea katsoa omaa esikoista, joka reagoi ikävästi muuttoon. Tavarat lähtee, hän huutaa perään EI EI :( Miten voi näin pienelle selittää, että muutamme pois? Sinulle tulee uusi koti, ja kaikki lelut tulee mukaan...oliko muilla kokemusta? Esikoinen ei ole kovin tyytyväinen muuttoon. Lapsille on niin tärkeä se on oma koti, turvallinen paikka. Tieto siitä, missä kaikki lelut on, missä on hänen sänkynsä ja tuolinsa. Odotan innolla, kun saan taas järjestää hänen huoneensa ja lapsille tulee turvallinen olo ja mukava koti :)

Olen paljon pohtinut, miten vietän ajan Mongoliassa? Onko siellä paikkoja, mihin mennä, onko siellä kivoja kahviloita? Onko siellä kerhoja tai paikkoja, missä äidit tapaavat? Yksi kaunis ja viisas nainen on neuvonut minulle, että kanattaa kotona järjestää esimerkiksi erikoisia leffailtoja, esimerkiksi laittaa kynttilät, peito syliin tai jotain muutaa....Jos ei ole mahdollisuutta mennä  mihinkään, niin pitää itse järjestää sen itse. En ole koskaan miettinyt sitä, mutta nyt on aikaa keksiä kaikkea uusia juttuja, miten voi viettää aikaa ja saada levättyä. Lapsiperheissä se on todella olenaista, muuten ei jaksa. Kertokaa lisää vinkkejä, miten voin viettää aikaa Mongoliassa...

Odotettu itku tuli....

Itku tuli, kauan sitä odotin. Tänään postimies toi meille uutisen, passit ovat postissa viisumineen. Tämä on todellista. Lähdemme, me oikeasti lähdemme. Mihin? Maa on Mongolia, kaupunkiin UlanBatoriin. Mitä muuta en tiedä. Kesti kaksi vuotta tai koko elämän ymmärttää, että minun paikkani on jossain muualla. Nyt ollaan tässä, itken, suren ja iloitsen. Äitini ja siskoni jäävät tänne seuramaan elämämme postitse, skypen ja blogin kautta. Ikävä on kamala, pitää olla ajattelematta, mutta  miten se on mahdollista? Vai onko se tottumiskysymys? Ei näe...ei sitten, näkee sitten ja iloitsee tuplasti. Yritän ajatella näin. Jumalan suunnitelma tämä on, ei mun....

Itku pysähtyi ja taas on hyvä olo...kyynneleet tuovat onnea ja surua. Tiedän, että meillä tulee olemaan kaikki hyvin, tiedän sen. En pelkää, Jumalan kämmennellä me olemme....

ÄIDIN RAKKAUS

Äidin RAKKAUS on todella suuri, niin suuri, että sitä on vaikea kuvailla sanoilla. Tai löytyykö sellaisia sanoja, joiden avulla voi kuvailla äidin rakkautta omia lapsia kohtaan? Minulla on heitä kaksi...tarkoitan lasta :) Äidin vaisto on todella ihana Jumalan lahja äidille. Äidit tuntevat kaiken. Minä tunnen, että lapseni heräsi, kun lapsi haluaa syödä, kun haluaa vessaan, kun halua huomiota jne....

Äidin energia riittää ihan mihin vaan. Äidit eivät nuku, mutta aamulla jaksavat touhata koko päivää. Minä nukun nykyisin vähän. Menen sänkyyn jo puoli yhdeksän, mutta yön aikana voin nousta ainakin kuusi kertaa. Uni on katkonaista. Miten se on mahdollista, mistä se energiaa tulee, mistä voimat tulevat vain loppuvatko ne joskus?

Äidin RAKKAUS lapsia kohtaan on rajaton. Minä rakastan omia lapsia todella. Haluan sanoa tämän kaikille äidille, olkaa ylpeitä itsestään. Jumala on antanut teille niin paljon rakkautta...

Pulloruokinnan hyvä puoli

Pulloruokinnan hyvä puolli on se, että voi harrastaa liikuntaa ja käydä ulkona molempien tyttöjen kanssa. Minun on vaikeaa ymmärttää, miten äidit, jotka imettävät käyvät talvella ulkona. Missä te imetätte, jos lapselle tulee yhtäkkiä nälkä? Tiedän monia, jotka pumppavat maitoa valmiiksi pulloon, mutta on paljon sellaisia, jotka eivät anna ollenkaan pullosta, miten sitten? Eli se tarkoittaa, että ei voi käydä missään. Minä en ainakaan olisin uskaltanut mennä mihinkään, kuulisin aina omissa korvissa lapsen itkua.

Rupesin taas harrastamaan liikuntaa, ihanaa!!! Olin sohvaperuna melkein vuoden, sohva on pehmeä, siinä on mukava maata illalla, kun kaikki nukkuvat :) Mutta nyt, juuri nyt tulin jumpasta, ja olen todella ilonen, että juuri nyt pystyn taas likkumaan ja hallitsemaan omaa vartaloa. Voin hyppiä, juosta ja haastaa itseäni. Vaattehuoneessa näin naisen, joka on noin 55 vuotias, jolla oli upea vasta sixpackineen, hienoa, olisinpa itse sellainen 55 vuotiaana. Haluaisin sanoa hänelle, että olet upea näköinen, mutta uskalsinko? En, valitettavasti....Sanotaanko me tarpeeksi hyviä asioita ihmisille? Ei, valitettavasti.

Mongoliassa haluaisin ruveta harrastamaan vuoripyöreilyä. Kuulosta ihan poikamaiselta harrastukselta, kuvittelin itseäni kypärä päässä ja hiukset lentävät eri suuntiin, aika hauska kuva :) mutta juuri sitä haluaisin vihdoinkin kokeilla. Lappeenrannassa on yksi hieno paikka, minun lempipaikkani. Suomessa ei ole vuoria, mutta itse kutsuin tätä paikka - minun VUORINI. Istuin siellä usein yksin ja miettin kaikenlaista ja juuri siellä näin, miten pojat menevät pikkupolkuja pitkin isoa mäkiä alas. Hurjaa, jännittävää, mutta upea näky :)

Video vuoripyöräilystä

http://www.youtube.com/watch?v=s4nAccQ87VA

IMETYS

Imetys on minulle maailman vaikein asia. Kerran sanoin, että mielummin kokisin uudestaan voimakaita synnytyksen supistuksia. Monille se on helppo, minulle se ei ollut helppoa. Imetyksen sain kokea kaksi kertaa elämässä. Esikoisen sain imetä viisi kuukautta ja toisen lapsen vain kolme kuukautta. Toisen raskauden aikana unelmoin voivani imettää vuoden, elin siinä toivossa kaikki yhdeksän kuukautta. Lapseni syntyi ja kauhu tuli päälleni, ai....taas pitää saada hänet syömään ja kiloja nousemaan. Suomalaisessa sairaalassa seurataan joka gramma, neuvolassa sitä jatketaan. Pieni vastasyntynyt laitetaan vaakaan ja äidin otsasta rupea virtamaan hiki pisarat.....minulle kävi näin.  Terveydenhoitaja toteaa joka kerta, että viikossa pitää tulla 45gr lapsille ja SINUN vauvalle on tullut vain 15gr. Tämän jälkeen joka ikinen neuvolantäti rupeaa mainostamaan NANia tai muita maidon korvikkeita. Silloin ei ruveta katsomaan ja auttamaan äitiä imetys pulmissa, vaan varataan kunnon aikaa mainostamiseen. Ikävä, että toinen kerta kävi näin. Ei kannustusta, ei tukea, ei vertaistukea, ei mitään...

Tuntematon

Ajatukset rupeavat virtamaan aina, kun on jo sängyssä valmiina siirtymään unten maailmaan. Joskus teki mieli nousta ja kirjoittaa kaiken ylös, mutta se vaattii sitä, että pitää laittaa kone päälle, netti päälle ja blogi päälle....pienten lasten äitinä haluan mielummin nukkua :)

Nyt meidän leikkikeittiö on vietty, teki kipeä antaa se pois, vaikkapa se on pelkästään muovinen lelu, mutta jotenkin kiinnittyi siihen, niin paljon, että sydän oli särkenyt. Sen ääressä on kuitenkin pelattu parhaita leikkiä, joita äitinä on kiva muistella.

Lähtöön on enää muutamaa viikko, tynnyrit odottavat parvekkeella ja esikoiselle päivittäin kerrotaan, että kohta on lähtö tuntemattomaan, miltäköhön sinusta tuntuisi lähteä tuntemattomaan?