lauantai 18. tammikuuta 2014



Istun autossa menossa kielikoulutus ja mietin, miksi en ole jaksanut panostaa samalla innostukselle blogiini. Yksi syytäni on olin todella väsynyt kotiäiti. Kodinhoitaja huomasi sen heti tultuaan meille. Suomen jälkeen hän taas huomatti, että näyttän paremmalta. Naiset kyllä kaiken tietää. Hyvä me!  Lähetystyöntekijänä pitää jatkuvasti olla yhteydessä muihin ihmisiin. Olen sosiaalinen ihminen, keksin aina, mistä voi jutella! vaikkapa ihminen voi olla miten tylsisttävä. Sosiaaalisuudeteni kautta olen oppinut mongolin kielenkin aika hyvin. Ikävä vain, että sitä tarvitaan vain yhdessä maassa. 

Viime vuonna oli sellainen vaihe elämässäni, kun ei vaan huvittanut kirjoittaa mitään, kertoa mitään ja olla ihmisten kanssa koko ajan yhteydessä. Haluaisin ja haluan kokonaan keskittyä elämiseen täällä Mongoliassa. Olla kahden maan kansalainen ja asua kolmannessa maassa on hiukan hankala. Kun muuttaa ulkomaille, halua olla kokonaan täällä, koska näin on helpompi sopeutumiselle. Tähän asti sopeuduimme aika hyvin. On niitä päiviä, kun kaikki shokerra, kun kaikki tuntuu, äh.....mutta Jumala on niin hyvä, että hän antaa meille niitä päiviä, kun kaikki on ihanaa ja mieleeksi.

Kävimme Jouluna Suomessa. Olemme pahoillamme, jos ei ollut aikaa nähdä kaikkea, itse haluaisin keskittyä itsekkäästi tai ei itsekkäästi perheeseen. Kiireettömyys oli minun tavoitteeni Suomen matkan aikana. Lähteminen oli taas kerran aika vaikea, mutta kun pääsee turvatarkastuksesta läpi - alkaa helpoin vaihe matkustaa. Lohduksena oli taas kerran Starbucks kaakaoneen. 

Elamani pyorii nyt aika paljon lapsien ja kielikouluan valissa. Balettitunnnit ovat nyt jaaneet valiin, koska on vain saa niita omaan aikatauluun ja jaksamiseen mukaan. 

Kiitos kaikille, jotka luette blogini ja haluatte olla mukana meidan elamassamme taalla Mongoliassa, arvostan sita todella paljon. Elama taalla ei ole helppo, mutta missa se on helppo? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti