Vuosi sitten oli vaikea. Minulla oli jatkuva ikävä Suomea, ystäviä, sukua ja hyvää ilmaa. Kävimme Jouluna Suomessa ja luulin, että matkan jälkeen tulee olemaan vielä vaikeampi, mutta ei. Jumala käänsi kaiken toiseen suuntaan, hän teki minun olotilasta paljon helpomman. Itkukohtauksia on tasan nolla. Nyt ei ole tarvetta juosta koneen ääreen katsokseen, onko skypessa perhettä. Ei ole tarvetta vastata nopeasti sähköpostiin vain yhteenpidon vuoksi. Nyt elämme tässä ja nyt pitää keskittyä täällä elämiseen.
Kielikoulu on melkein loppunut. Nyt käymme mieheni kanssa vain kerran viikossa opiskelemassa kieltä. Kielitaso on minulle ihan riittävä. Osaan sanoa, mitä haluan sanoa. Pärjään mongolien kanssa. En halua asettaa itselleni paineita ja olla strassantunut, opin sen, mitä opin.
Ystäviä on löytynyt eri puolillta maailma. Tytöt leikkivät parhaiten valkoihosten kanssa, miksi en tiedä. Ulkona on paljon tuttuja mongolilapsia, mutta kontaktia ei ole vielä syntynyt, miksi en tiedä. Johtuuko se siitä, että he eivät ymmärrä mongolia tai jostain muualta? Kirkossa tytöt kyllä leikkivät todella kivasti mongolien kanssa. Tutut kasvot auttavat. Pyhäkoulussa jopa Juliana jaksaa istua pidempiä jaksoja ja keskittyä siihen, mitä lapset tekevät.
Tänä vuonna tein kolme luentoa terveys ja lastenkasvatuksesta. Kokonaisen vuoden olen miettinyt oman paikan täällä Mongoliassa. Äitinä oleminen on paras asia maailmassa, mutta haluaisin tehdä jotain itse,sitä, mikä olisi vain minua juttuni. Niinpä ryhdyin kertomaan ihmisille, miten voi halvalla tavalla syödä terveellisesti. Kolme luentoa takana. Voittofiilis.....äh äh äh se on aina hieno tunne :)
Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa :)
 |
| Kaksi ihanaa aurinkoa |
 |
| Matka Zuunmoodiin on jo tullut tutuksi vuoden aikana |
 |
| Rakas UB kirkko |
 |
| Kun ei päästä ulos, leikitään sisällä ulkoleikkiä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti