Synnytys ja imetys

28.06 sain syliini ihanan pienen pojan, joka tuli maailmaan alle kahdessa tunnissa. Siinä hetkeessä tajusin, miten onnellinen äiti minä olen. Neljän vuoden aikana sain kolme lasta, kolme ihanaa elämää, kolme ihanaa tulevaisuutta. En antanut keholleni levätä, en antanut mahdollisuutta palauttua takaisin. Haluaisimme kolme lasta ja nyt kaikki kolme ovat täällä maailmassa, meidän sylissä. Saattuani pojan syliini tajusin, että nyt nämä synnytyskivut ovat ohi, ei tarvitse enää kokea sitä kipua ja tuskaa. Kaikki kolme synnytystä olivat kivuliaat, mutta nopeat. Olen onnekas, kun ei tarvinnut pitkän ajan kontata kivujen kanssa. Nostan kyllä suuresti hatun niille äideille, jotka jaksoivat niitä synnytyskipuja.

Puoli vuotta ennen synnytystä päätimme tulla Suomeen synnyttämään. Päätös oli vaikea, koska monet kysymykset tulivat vastaan, mutta Taivaan Isä järjesti kaiken. Lensimme toukokuun lopussa Suomeen ja tulimme viime viikolla takaisin Mongoliaan yhden kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Puoli vuotta olen käynyt paikallisessa neuvolassa, joka oli täysin erilainen, kuin Suomessa. Täällä käydään joka kerta lääkärillä tekemässä ultrakuvia. En osannut vastustaa sitä, olihan se ihanaa nähdä joka kuukausi omaa vauvaa liikkumassa ja vilkuttamassa äidille. Kerran kävin tekemässä verikokeita, jonka jälkeen minulle annettiin kolme eri lääkettä. Apteekissa sain kolme iso pakkausta, jotka oli kaikki venäjäksi. Kysyin venäläiseltä ystävältäni, mihin tarkoitukseen ne ovat, mutta hänkin ei saanut selvää, niinpä kaikki meni roskikseen.

IMETYS merkitsee minulle todella paljon. Se on sellainen asia, josta minulle tulee paljon tunteita, tykkän puhua tästä ja haluan tälläkin hetkeellä kertoa omia kokemuksia muille.

Ensiksi haluan sanoa, että tälla kertaa ONNISTUIN: JEEEEEE!!!!! Imetys lähti saman tien menemaan hyvin, poikani nappasi rinnasta täydellisesti ja rupesi syömaan mielellään. Ensimmäisinä viikoina luin todella paljon tietoa imetyksestä. Avasin erilaisia nettilinkkiä ja tiedostoja. Etsin ja etsin informaatiota, joka sopisi juuri  minulle. Etsin samanlaisia tarinoita, kysymyksiä ja vastauksia. Kaikki löytyy, jos vain jasaa etsiä. RUKOUS oli toinen asia, johon keskittyin. Iltaisin ja öisin rukoilin Taivaan Isää, pyysin, että hän auttaisi minua. Tämä rukousaihe kulkee meidän perheessä joka päivä. KIITOS.

Vasta kolmannen lapsen kanssa saan nauttia tästä, hymyilen, kun imetän. Olen täynnä onnellisuutta, kun näin, miten poikani syö ja kasvaa. Nautin, kun voin vain mennä ulos hänen kanssaan ilman laukkuja tuttipulloja. Toivon jokaiselle äidille tälläistä kokemusta ja nautintoa. Jos asuisimme nyt Suomessa, en tiedä, miten motivoitunut olisin silloin, mutta Mongolia antoi minulle ekstraa motivaatiota yrittää onnistumaan tässä asiassa, koska täällä kaikki imettävät, täällä ei tunneta lauseita, ei ole maitoa, en onnistunut, lapsi ei syö ......jne

Palasimme takaisin kotiin Mongoliaan. Nyt on täällä meidän kotiimme. Tänään ulkona oli mielenkiintoista huomata, että kahden kuukauden aikana silmät tottuivat näkemään erilaisen ympäristön, nyt on taas tottuva näkemaan erilaisia ihmisiä. Hetken koin yksinäisyyden tunnen, en tunne ketään ja ei kukaan halua puhua kanssani. Mongolit ovat todella ei puheliaat ihmiset. Yritin jutella ja tutustua, mutta keskustelu loppuu, kun suuni menee kiinni.  Se on todella surullista. Tulin tänne kutsuni takia, mutta kolmen lapsen äitinä olen velvollinen olemaan paljon kotona omien lapsieni kanssa, miten voin osallistua kutsuuni, miten voin toteuttaa omaa työtä täällä kaukana olemalla paljon kotona.....en tiedä, vastauksia on löydettävä.....