Tänään lenkillä reflektoin asioita, joiden takia lähtöämme tästä maasta on todella vaikea prosessi.
1. Seurakuntamme.
Kolmessa vuodessa siitä tuli meille oma pyhä koti. Joka sunnuntaina istuimme seurakunnan penkillä kuuntelemassa meille vieraalla kielellä lauluja, saarnoja ja rukouksia. Puolet ajasta vietimme pyhäkoulussa leikkimässä muiden lasten kanssa ja askartelemassa. Aikaisemmin en ymmärtänyt, miksi on tärkeää sitoutua yhteen paikkaan ja olla palvelemassa siellä. Mongoliassa opin tätä läksyä varsinkin hyvin. Koen tätä paikkaa kodiksi, perheeksi ja siltä, missä meitä odotetaan ja rakastetaan. Ihmiset, jotka odottava meitä siellä ovat sen seurakunnan helmi. On todella vaikeaa sanoa tälle paikalle näkeimiin.
2. Kotiimme
Venäjältä muuton jälkeen en ole asunut näin pitkään missään. Mongoliassa on ensimmäinen kotimme, johon olimme sitoutuneita kokonaiseksi kolmeksi vuodeksi. Ei ole pitkä aikaa missään nimessä, mutta meille se on ikuisuus. Lasten lapsuuden koti. Tässä kodissa todellakin tunnemme joka nurkan, jossa voi kävellä silmät kiinni. Turvallinen, lämmin ja rakas.
3. Mongolialainen aikakäsitys
Mongoliassa on erilainen aikakäsitys kuin länsimaissa. Eletään sään ja tilanteen mukaan. Kalentarin käyttö jäi kolmeksi vuodeksi pois, vain suomalaisten kanssa tapaamiset ovat seinäkalentaariin merkityt. Tätä asia tulen kaipaamaan todella paljon.
4. Palvelut
Palvelut ovat edulliset. Kampaamo, kauneushoito, ompelimo, kenkien korjaus ja muut palvelut ovat todella mukavat ja lähellä kotiamme.
5. Mongolialainen aurinko, joka paistaa 360 päivää vuodessa. Talvella on kurja olla saasteiden keskellä, mutta aurinko pelastaa ja piristää. Miten voimme elää ilman sitä?
6. Arot
15 minuttia kodista ja olemme vuorilla ja joella. 45 minuuttia kodista ja olemme jurttaleireillä, joissa voimme vuokrata oman jurtan 30 eurolla ja levähtä kaupungin melusta. Toisissa maissa mökin vuokraus maksaa montaa sataa euroa.
Näitä asioita tulen kaipaamaan todella paljon, ilman niitä pitää oppia elämään. Kiitos Rakas Mongolia tästä elämän taipaleesta ja monista ihanista hetkistä.
tiistai 4. lokakuuta 2016
lauantai 17. syyskuuta 2016
Äidin uupumus
Tässä yksi päivä oloni oli todella uupunut. Minusta väsymyksessä ja uupumuksessa on iso ero. Väsyneenä jaksaa tehdä vaikka mitä, mutta uupuneena ei enää mitään. Istuin nojatuolilla ja ajattelin, mitä nyt, miten voin tästä nyt nousta. Siinä hetkessä muistin äitiäni, joka kerran istui ulkona Siperiassa -45 asteessa, eikä halunnut liikkua mihinkään. Oli vain paikalla uupumuksesta. Jumala varjeli äitiäni ja lähetti enkelin naisen vartalossa suojelemaan äitiäni. Nainen ei sanonut mitään, kosketti vain äitiä ja sanoi, kaikki järjestyy. Kosketus, miten tärkeä se onkin meille.
Minun tapauksessa kirjoitin ystävälleni, että nyt itkettää, koska kasa astioita odottaa tuolla keittiössä. Hän ei sanonut mitään liittyen minuun. Hän kirjoitti omasta siskostaan, joka jaksaa hienosti hoitaa taloutta, lapsia, kotia ja vielä itseäkin. Rupesin siinä hetkessä miettimään, onko minulla hätää? Ei ole, olen uupunut, mutta lapset nukkuvat eli minulla on nyt mahdollisuus levätä ja olla tiskamatta. Istuin maalamaan tauluni. Samalla tajusin, että tarvitsen enemmän omaa aikaa. Olemme mieheni kanssa pyörittämässä meidän huusiamme ilman mitään ylimääräistä apua. Aamut päätin aloittaa jumppamalla ja pesemällä kasvoani jäällä, koska se piristää tosi paljon. Perjantaiksi kutsuin siivojaa ja maanantaiksi nuorta venäläistä tyttöä leikkimään lapsiemme kanssa.
Tälläisiä päätöksiä tein maalattaessaani tauluni. Tiskasin, rukoilin, katsoin itseni peilini ja totesin kaikki on hyvin.
En jäänyt istumaan nojatuolille.....
Minun tapauksessa kirjoitin ystävälleni, että nyt itkettää, koska kasa astioita odottaa tuolla keittiössä. Hän ei sanonut mitään liittyen minuun. Hän kirjoitti omasta siskostaan, joka jaksaa hienosti hoitaa taloutta, lapsia, kotia ja vielä itseäkin. Rupesin siinä hetkessä miettimään, onko minulla hätää? Ei ole, olen uupunut, mutta lapset nukkuvat eli minulla on nyt mahdollisuus levätä ja olla tiskamatta. Istuin maalamaan tauluni. Samalla tajusin, että tarvitsen enemmän omaa aikaa. Olemme mieheni kanssa pyörittämässä meidän huusiamme ilman mitään ylimääräistä apua. Aamut päätin aloittaa jumppamalla ja pesemällä kasvoani jäällä, koska se piristää tosi paljon. Perjantaiksi kutsuin siivojaa ja maanantaiksi nuorta venäläistä tyttöä leikkimään lapsiemme kanssa.
Tälläisiä päätöksiä tein maalattaessaani tauluni. Tiskasin, rukoilin, katsoin itseni peilini ja totesin kaikki on hyvin.
En jäänyt istumaan nojatuolille.....
lauantai 29. elokuuta 2015
Ystävä
Jokainen tarvitsee hyvän ystävän, heitä ei tarvitse olla paljon, mutta ainakin yksi pitäisi olla. Kun muutimme Mongoliaan Jumala oli ja on hyvä meille, hän antoi minulle heti paljon uusia tuttavuuksia.
Äitinä, vaimona ja ulkomaalaisena Mongoliassa on niin iso tarve puhua ja jakaa asioita. Naisena tarvitsen toisten naisten korvia, jotka voisivat kuunnella minua. Jumala antoi minulle toisen uskovaisen ystävän Dashan. Hänen kanssaan me vietimme yhdessä 2,5 vuotta. Hän oli minun naapurini ja tukeni. Heinäkuussa hän palasi takaisin omaan kotimaahan. Alussa ajattelin, että olen aikaisemminkin sanonut näkemiin monille lähteville täältä pois, kyllä tämä tästä, mutta se olikin vaikeampi asia, mitä en osannut odottaa. Jopa blogin kirjoittaminen jäi pois, koska ei ollut tarvetta kertoa ihmisille, mitä kuuluu. Minulla oli Dasha, joka kuunteli minua aina. Hän tuki minua kaksinkiellisyydessä ja hengellisesti. Hän on ystäväni, joka inspiroi minua joka kerta. Olen niin kiitollinen Jumalalle, että sain tavata häntä ja oppia näkemään monia asioita uudella tavalla.
Kesällä sain kuitenkin kokea ikävän asian, ystävän lähtemisen. Tämä asia herätti paljon haluja lähteä takaisin Suomeen. Jumala auttoi minua tässäkin. Eilin olimme Zuunmoodissa pelaamassa nuorten kanssa, jonka jälkeen kaikki söivät maukkaita hod dogia. Lasten ilo ja kiitollisuus pitävät minua tässä karussa Mongoliassa. Onko sydämeni avoimempi mongolialaisia kohtaan, en tiedä, tulevaisuus näyttää.
Äitinä, vaimona ja ulkomaalaisena Mongoliassa on niin iso tarve puhua ja jakaa asioita. Naisena tarvitsen toisten naisten korvia, jotka voisivat kuunnella minua. Jumala antoi minulle toisen uskovaisen ystävän Dashan. Hänen kanssaan me vietimme yhdessä 2,5 vuotta. Hän oli minun naapurini ja tukeni. Heinäkuussa hän palasi takaisin omaan kotimaahan. Alussa ajattelin, että olen aikaisemminkin sanonut näkemiin monille lähteville täältä pois, kyllä tämä tästä, mutta se olikin vaikeampi asia, mitä en osannut odottaa. Jopa blogin kirjoittaminen jäi pois, koska ei ollut tarvetta kertoa ihmisille, mitä kuuluu. Minulla oli Dasha, joka kuunteli minua aina. Hän tuki minua kaksinkiellisyydessä ja hengellisesti. Hän on ystäväni, joka inspiroi minua joka kerta. Olen niin kiitollinen Jumalalle, että sain tavata häntä ja oppia näkemään monia asioita uudella tavalla.
Kesällä sain kuitenkin kokea ikävän asian, ystävän lähtemisen. Tämä asia herätti paljon haluja lähteä takaisin Suomeen. Jumala auttoi minua tässäkin. Eilin olimme Zuunmoodissa pelaamassa nuorten kanssa, jonka jälkeen kaikki söivät maukkaita hod dogia. Lasten ilo ja kiitollisuus pitävät minua tässä karussa Mongoliassa. Onko sydämeni avoimempi mongolialaisia kohtaan, en tiedä, tulevaisuus näyttää.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Kolme perhettä
Muutaman kuukauden aikana olen törmännyt kolmeen erilaiseen perheeseen, joista haluaisin kertoa.
Perhe 1
Tähän perheeseen kuuluu äiti ja tytär. He asuvat lentokentän vieressä pienessä jurtassa. Yleensä jurtan ympärillä on jonkilainen aita, mutta ei tässä. Tyttölapsi syntyi sairaana, hänellä on jonkilainen aivovamma. Minulle sanottiin, että se on skitsofrenia. Tällä hetkellä tytär on 23 vuotias nuori nainen, joka viettää koko ajan kotona. Äiti on vasta 50 vuotias. Minun ikä arvelu meni ihan pieleen. Itse ajattelin, että äiti on noin 70 vuotias. Äiti ja tytär eivät voi tehdä töitä. Tämä perhe elää tällä hetkellä 50 eurolla kuukaudessa, tämän verran invalidityttö saa valtiolta. Kirkon väki yritättää auttaa heitä mahdollisimman paljon. Kaiken avun otetaan vastaan, mutta kiitos sanoja ei paljon kuuluu. Liittyykö tämä kulttuuriin tai ihmisluonteen, vaikea sanoa. Tällä rahasummalla pääkaupungissa ei kuitenkin pärjä. Mongolit leikkaavat lihasta rasvan pois ja heittävät roskikseen, tämä perhe taas kerää roskiksesta nämä rasvat ja keittävät siitä liemen. Tällä tavalla he pysyvät kylläisenä.
Perhe 2
Tähän perheeseen kuuluu äiti, isä ja viisi lasta. He elävät 100 eurolla kuukaudessa. Sen verran saa pappi työnpalkkaksi. He asuvat jurtassa kirkon alueella. Tämä jurttaalue on yksi pahimmista Ulaanbaatarissa. Halu tehdä työtä on, mutta mongolialainen laiskuus aina vetää puoleensa. Perheen äiti on ahkera nainen. Halu oppia on paljon. Ikä ja lihavuus kuitenkin vähentävät työpaikan mahdollisuuksia.
Perhe 3
Rikas mongolialainen perhe otti itsellesi lastenhoitajan Filipineistä. Tämä nainen jätti oman 4 v ja 9 kk vauvan ja lähti kylmään Mongoliaan antaisemaan rahaa, että voisi elätä omaa perhettä. Naisen mies päätti tulla mukaan ja löysi työtä hotellista maaseudulla. Nainen asuu perheen luona hienossa omakotitalossa Luxury nimessä alueessa. Tämä nainen on kasvattanut kaksi tyttöjä, kielenä hän käyttää vain englantia. Tytöt puhuvat oikealla englannill ilman aksenttia. 7 vuoden aikana hän kävi kolme kertaa kotona. Skypen keksintö antaa mahdollisuuden puhua joka päivä lapsien kanssa, joista kasvoivat jo koululaiset. Köyhä filipinilainen elää rikasta elämää täällä Monhgoliassa. Perhe matkustaa lomilla hienoihin paikkoihin maailman ympäri ja lastenhoitaja pääsee mukaan.
Suomessa puhutaan aina köyhyydestä, mutta se on ihan erilainen täällä päin maailmaa. Tälläisessä köyhyydessä kukaan meistä ei ole elänyt koskaan. Arvostakaa kaiken, mitä teillä on ja olkaa kiitollisia päivän ruoasta.
Perhe 1
Tähän perheeseen kuuluu äiti ja tytär. He asuvat lentokentän vieressä pienessä jurtassa. Yleensä jurtan ympärillä on jonkilainen aita, mutta ei tässä. Tyttölapsi syntyi sairaana, hänellä on jonkilainen aivovamma. Minulle sanottiin, että se on skitsofrenia. Tällä hetkellä tytär on 23 vuotias nuori nainen, joka viettää koko ajan kotona. Äiti on vasta 50 vuotias. Minun ikä arvelu meni ihan pieleen. Itse ajattelin, että äiti on noin 70 vuotias. Äiti ja tytär eivät voi tehdä töitä. Tämä perhe elää tällä hetkellä 50 eurolla kuukaudessa, tämän verran invalidityttö saa valtiolta. Kirkon väki yritättää auttaa heitä mahdollisimman paljon. Kaiken avun otetaan vastaan, mutta kiitos sanoja ei paljon kuuluu. Liittyykö tämä kulttuuriin tai ihmisluonteen, vaikea sanoa. Tällä rahasummalla pääkaupungissa ei kuitenkin pärjä. Mongolit leikkaavat lihasta rasvan pois ja heittävät roskikseen, tämä perhe taas kerää roskiksesta nämä rasvat ja keittävät siitä liemen. Tällä tavalla he pysyvät kylläisenä.
Perhe 2
Tähän perheeseen kuuluu äiti, isä ja viisi lasta. He elävät 100 eurolla kuukaudessa. Sen verran saa pappi työnpalkkaksi. He asuvat jurtassa kirkon alueella. Tämä jurttaalue on yksi pahimmista Ulaanbaatarissa. Halu tehdä työtä on, mutta mongolialainen laiskuus aina vetää puoleensa. Perheen äiti on ahkera nainen. Halu oppia on paljon. Ikä ja lihavuus kuitenkin vähentävät työpaikan mahdollisuuksia.
Perhe 3
Rikas mongolialainen perhe otti itsellesi lastenhoitajan Filipineistä. Tämä nainen jätti oman 4 v ja 9 kk vauvan ja lähti kylmään Mongoliaan antaisemaan rahaa, että voisi elätä omaa perhettä. Naisen mies päätti tulla mukaan ja löysi työtä hotellista maaseudulla. Nainen asuu perheen luona hienossa omakotitalossa Luxury nimessä alueessa. Tämä nainen on kasvattanut kaksi tyttöjä, kielenä hän käyttää vain englantia. Tytöt puhuvat oikealla englannill ilman aksenttia. 7 vuoden aikana hän kävi kolme kertaa kotona. Skypen keksintö antaa mahdollisuuden puhua joka päivä lapsien kanssa, joista kasvoivat jo koululaiset. Köyhä filipinilainen elää rikasta elämää täällä Monhgoliassa. Perhe matkustaa lomilla hienoihin paikkoihin maailman ympäri ja lastenhoitaja pääsee mukaan.
Suomessa puhutaan aina köyhyydestä, mutta se on ihan erilainen täällä päin maailmaa. Tälläisessä köyhyydessä kukaan meistä ei ole elänyt koskaan. Arvostakaa kaiken, mitä teillä on ja olkaa kiitollisia päivän ruoasta.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Ruokakulttuuri
Kahden vuoden aikana en ole nähnyt montakaan kerta, että mongolit söisivät vihannesta. On monia esimerkkiä keräntynyt, jolloin mongolit nirsoavat ruuan kanssa ja valitsevat lautasesta vain lihaa. Se on minusta todella ihmeellistä, koska yleensä monet eurooppalaiset ja muut maalaiset eivät harrasta sellaista. On aina mielenkiintoista maista erilaisia ruokia, mutta ei mongoleille. He miulummin jäävät nälkäiseksi kuin syövät ruuan sisällä olevia vihannksia.
Kerran meille kylään tuli meidän kotihoitajamme perhe. Minä harkitsin kauan, mitä ruoka voisin tarjota isolle perheelle. Itse emme syö paljon lihaa kotona, mutta juuri heidän varten menimme ja ostimme jauhelihaa, jotta voisin tehdä makaroonilaatikon. Vierailijat kävivät, mutta eivät paljon syöneet. Lisäsin makaroonilaatikoon vähän pinattia ja paprikkaa, jotka olivat melkein näkymättömät. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vieraani jäävät nälkäiseksi. Minun hyvä tarkoitus on näyttää heille, että vihanneksia voi lisätä ruokiin, eivät ne ole yhtään pelottavia, mutta näköään ne ovat.
Kaksi vuotta sitten en ole nähnyt paljon vihreitä salattia, pinattia ja muita, mutta nykyään niitäkin saa aika hyvin. Kalleimmissa kaupoissa ne ovat jopa lampujen alle, että säilyisivät pidempään.
Mongolien kotona on yleensä paljon vehnäjauhetta ja pari lammasta parvekeella.
Ulanbatorissa on tällä hetkellä noin viisi veganravintolaa eli jotain edistystä on tapahtunut. Tällä hetkellä se on kuitenkin niin pieni määrä ihmisiä, jotka ymmärttävät, miten tärkeä oma ruokavalio on, miten se vaikuttaa meidän elänään ja terveyteen.
Kerran meille kylään tuli meidän kotihoitajamme perhe. Minä harkitsin kauan, mitä ruoka voisin tarjota isolle perheelle. Itse emme syö paljon lihaa kotona, mutta juuri heidän varten menimme ja ostimme jauhelihaa, jotta voisin tehdä makaroonilaatikon. Vierailijat kävivät, mutta eivät paljon syöneet. Lisäsin makaroonilaatikoon vähän pinattia ja paprikkaa, jotka olivat melkein näkymättömät. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vieraani jäävät nälkäiseksi. Minun hyvä tarkoitus on näyttää heille, että vihanneksia voi lisätä ruokiin, eivät ne ole yhtään pelottavia, mutta näköään ne ovat.
Kaksi vuotta sitten en ole nähnyt paljon vihreitä salattia, pinattia ja muita, mutta nykyään niitäkin saa aika hyvin. Kalleimmissa kaupoissa ne ovat jopa lampujen alle, että säilyisivät pidempään.
Mongolien kotona on yleensä paljon vehnäjauhetta ja pari lammasta parvekeella.
Ulanbatorissa on tällä hetkellä noin viisi veganravintolaa eli jotain edistystä on tapahtunut. Tällä hetkellä se on kuitenkin niin pieni määrä ihmisiä, jotka ymmärttävät, miten tärkeä oma ruokavalio on, miten se vaikuttaa meidän elänään ja terveyteen.
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Köyhyys
Kun asuu hyvinvointivaltiossa köyhyys on ihan erinäköinen kuin kehitysmaassa. Mongolia on vielä kehitysmaiden joukuessa. Asumme täällä ja törmäämme köyhyteen melkein päivittäin. Viime kuukauden aikana olen yllättynyt, miten paljon asioita jätän sanomatta ja miten paljon asioita haluaisin kertoa mongoleille, mutta en vain voi.
Tässä muutamaa esimerkki:
1. Kerran kylään tuli minun mongoliystävä, jotka olivat juuri ostaneet asunnon isolla lainalla. Hän kysyi minulta meidän keitiön kaapeista, tykkäämmekö me, onko siellä riittävästi tilaa jne. Itse olin rehellinen ja sanoi, että en oikeastaan tykkää, koska kaapitilaa on todella vähän ruan varten. Avasin kaikki kaapit ja näytin, että ruoka törröttää sieltä joka puolelta. Mainitsin vielä, että Niko osti lisää hyllyn, koska valitin jatkuvasti. Monen viikon kuluttua kävin heidän ostamassa asunnossa. Yhdessä haluaisimme tehdä mongolialaista ruokaa tsuivania. Ystäväni rupesi avamaan kaikki keittiön kaapit etsiäkseen jauhoja. Samalla hetkeellä huomasin, että kaapit olivat ihan tyhjiä. Yhdessä kaapissa oli vain pussillinen jauhoja ja astiat. Muistin itseni, kun avasin kaikki kaapit ja sanoi, että ruoka ei mahdu mihinkään. Saimme kuitenkin jauhosta ja lihasta tsiuvania valmiksi. Se oli heidän ensimmäinen päivänruoka, kello oli jo kaksi. Tässä perheessä on kaksi pientä lasta ja heillekin se oli ainoa päiväruoka. Tsuivan on mongolialainen nuudeliruoka, mihin voi laittaa itsetehtyjen nuudeleiden lisäksi sipulia, porkaana ja mausteia.
2. Tällä hetkeellä meillä on kotiapulainen, joka auttaa meitä pari kertaa viikossa. Hänellä on viisi lasta ja iäkäs mies. Hän tekee yksin töitä. Nyt on tulossa valkoisen kuu juhla. Tämä perhe on säästänyt auton ostamisen varten. Tämän juhlan aikana heillä kuitenkin menee rahaa ruan ostamisen varten. Rahaa riittää vain päivittäiseen elämään. Jos tänään ei ole raha, niin sitten lapset eivät syö, eivätkä juo. Vettä pitää ostaa, mitä ei saa ilmaiseksti tässä maassa. Halu tehdä töitä on paljon, mutta bussiin tarvitaan myös raha. Joskus puhelimessa ei ole raha, niin kotiapulainen ei voi soittaa ilmoittakseen, että ei pääse. Haluamme auttaa heitä paljon, mutta meidän apuamme on niin pieni. He tarvitsevat kokopäivän töitä, että voisivat päästä köyhyydestä pois. Sitä emme voi tarjota. Tämä on kuitenkin yksi perhe miljoonasta.
Olen monesti kertonut Suomessa näistä ihmisistä, joita kohtaan päivittäin täällä, mutta se on vaikea ymmärttää, jos ei näe, eikä kohtaa näitä tilanteita. Päivittäisissä tilanteissa on joskus pakko miettiä, mitä voi sanoa, mitä ei. Voinko olla oma itseni monissa tilanteissa, voinko olla aina aito, en voi. Joskus on vain pakko jättää monia asioita tekemättä ja sanomatta.
Tässä muutamaa esimerkki:
1. Kerran kylään tuli minun mongoliystävä, jotka olivat juuri ostaneet asunnon isolla lainalla. Hän kysyi minulta meidän keitiön kaapeista, tykkäämmekö me, onko siellä riittävästi tilaa jne. Itse olin rehellinen ja sanoi, että en oikeastaan tykkää, koska kaapitilaa on todella vähän ruan varten. Avasin kaikki kaapit ja näytin, että ruoka törröttää sieltä joka puolelta. Mainitsin vielä, että Niko osti lisää hyllyn, koska valitin jatkuvasti. Monen viikon kuluttua kävin heidän ostamassa asunnossa. Yhdessä haluaisimme tehdä mongolialaista ruokaa tsuivania. Ystäväni rupesi avamaan kaikki keittiön kaapit etsiäkseen jauhoja. Samalla hetkeellä huomasin, että kaapit olivat ihan tyhjiä. Yhdessä kaapissa oli vain pussillinen jauhoja ja astiat. Muistin itseni, kun avasin kaikki kaapit ja sanoi, että ruoka ei mahdu mihinkään. Saimme kuitenkin jauhosta ja lihasta tsiuvania valmiksi. Se oli heidän ensimmäinen päivänruoka, kello oli jo kaksi. Tässä perheessä on kaksi pientä lasta ja heillekin se oli ainoa päiväruoka. Tsuivan on mongolialainen nuudeliruoka, mihin voi laittaa itsetehtyjen nuudeleiden lisäksi sipulia, porkaana ja mausteia.
 |
| Tsuivan |
Olen monesti kertonut Suomessa näistä ihmisistä, joita kohtaan päivittäin täällä, mutta se on vaikea ymmärttää, jos ei näe, eikä kohtaa näitä tilanteita. Päivittäisissä tilanteissa on joskus pakko miettiä, mitä voi sanoa, mitä ei. Voinko olla oma itseni monissa tilanteissa, voinko olla aina aito, en voi. Joskus on vain pakko jättää monia asioita tekemättä ja sanomatta.
 |
| Jurtta alue talvella |
perjantai 23. tammikuuta 2015
Talvi
Talven alussa ajattelin, miten tulen selviämään meidän toista talvea Mongoliassa. Täällä on kylmää, kuivaa ja paljon saasteita. Tänään on 23 tammikuuta, olemme jo voiton puolella. Ilman rukousta olisi tosi vaikea, kiitos Jeesus. Voin kiittää myös helposta ja lämmistä talvesta. Tänään oli vain -6 aurinkoineen. Ennen Joulua olin todella huolestunut ja varmaan joku minun kaveresitani voisi sanoa masentunut. Itse en halua käyttää tätä sanaa, koska ei siperialainen nainen voi olla masentunut. Siperiahan opettaa!!! Mummoni ja äitini opettivat minua aina olemaan optimistinen. Jos kaadut, niin nousee: sanoi mummoni. Joskus teki mieli huutaa ja olla vihainen, mutta en saanut olla sellainen, aina pitänyt olla vahva ja hymyillä. Diakissa kaikki opettajat sanoivat, että Marija aina hymyilee. Joskus haluaisin osata tuntea muitakin tunteita. Valitsen kuitenkin hymyn, ilon ja elämästä nauttimisen. Kun Mongoliassa on talvi, se tuo myös saasteita, jotka ärsyttävät minua ihan kamalasti. En vain jaksa niitä. En jaska laittaa ikkunoia kiinni, en jaksa istua kotona lapsien kanssa. Haluan ulos hengittämään.
Tänä talvena teimme kaiken eri tavalla. Ostimme lisää raikastimia, pidämme ilmapuhdistuslaitteita koko ajan päällä ja käymme maaseudulla usein. Rakastan avaruutta, vuoria ja tyhjyyttä. Tästä en voisi luopua ikänä. Vuorille on vain pakko päästä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että kiipeän niihin. Neljän vuoden aikan olen synnyttänyt kolme lasta. Kärsivällisyys on kasvanyt, mutta kunto heikeni. Tällä hetkellä otin niskastani kiinni ja rupesin kuntoilemaan. Alku on hyvä.
Lapsien kanssa eri maassa oppi kyllä monia uusia asioita. En osaa piirtää, mutta se on vain pakollinen asia lapsien kanssa. Yksi tytöistämme on todella taiteellinen. Tällä hetkeellä hän käy jopa taidekoulussa. Kerran hän pyysi piirtämään linnan. Apua, ajattelin. Noooo...nyky ihmisenä avasin youtuben ja kirjoitin, how to drawa castle.Hetken kuluttua, piirsin youtuben avulla linnan. Helppo ja kätevä. Tänään ajattelin piirtää mummon ja vaarin, katsotaan minkälaisia hahmoja youtube opettaaa......
Tänä talvena teimme kaiken eri tavalla. Ostimme lisää raikastimia, pidämme ilmapuhdistuslaitteita koko ajan päällä ja käymme maaseudulla usein. Rakastan avaruutta, vuoria ja tyhjyyttä. Tästä en voisi luopua ikänä. Vuorille on vain pakko päästä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että kiipeän niihin. Neljän vuoden aikan olen synnyttänyt kolme lasta. Kärsivällisyys on kasvanyt, mutta kunto heikeni. Tällä hetkellä otin niskastani kiinni ja rupesin kuntoilemaan. Alku on hyvä.
Lapsien kanssa eri maassa oppi kyllä monia uusia asioita. En osaa piirtää, mutta se on vain pakollinen asia lapsien kanssa. Yksi tytöistämme on todella taiteellinen. Tällä hetkeellä hän käy jopa taidekoulussa. Kerran hän pyysi piirtämään linnan. Apua, ajattelin. Noooo...nyky ihmisenä avasin youtuben ja kirjoitin, how to drawa castle.Hetken kuluttua, piirsin youtuben avulla linnan. Helppo ja kätevä. Tänään ajattelin piirtää mummon ja vaarin, katsotaan minkälaisia hahmoja youtube opettaaa......
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)