Imetys

Palaan takaisin tähän aiheeseen, joka on minun sydämellä. En ole imettänyt lapsiani kovin kauan ja puhun sitä avoimesti. Haluan jakaa omaa kokemusta muiden äitien kanssa. Tähän asti olen kuullut vain kannustavia vastauksia ja saanut paljon tukea. Viime viikolla sain taas kertoa, miksi lopetin aikaisemmin imettämisen. Tämä aihe on aina kivulliasta ja muistuttaa niistä tunteista, joita koin epäonnistumisessa kaksi kertaa.

Juliana on ollut kipeä aika paljon tämän talven aikana. Puhun ja jaan paljon henkilökohtaisia asioita kielikoulussa. Imetyksestä olemme puhuneet opettajien kanssa koko vuoden aikana. Viime viikolla sain kuulaa, että kaikki flunssat johtuvat vain siitä, koska lopetin imettää liian aikaisemmin ja nyt meidän tyttömme ovat juuri sen takia kipeät. Opettaja yritti todistaa ja vähän syyttää minua tästä asiasta. Hän sanoi, että nyt näen tulosta.

Vastustin häntä sanomalla, että kaikki johtuu saasteista ja kylmyydestä. Oliko sillä vaikutusta, en tiedä, tuntui, että sanoo mitään vain, kuka ei kuuntelee sinua. Olen hyvä äiti tytöilleni, tiedän sen, enkä tarvitse todistaa sitä kennellekään. Sisälläni kolahti kuitenkin tämä asia taas. Nyt odotamme kolmatta lasta ja paineet kasvavat jo nyt sisälläni. Ensimmäisen kuukauden aikana olemme Suomessa ja pitää yrittää saada tämän asian onnistumaan, mutta onnistuunko tällä kertaa? En halua neuvoja, haluan vain ajan, jonka aikana voin rauhassa itse opetella imettää, mutta miten se onnistuu kahden lapsen äitinä? Mistä äidit saavat tämän ajan? Se tuntuu niin mahdottamalta asialta. Mongoliassa kaikki imettää ja kaikki onnistuvat. Kaikilta tuntuu tulevan maitoa riittävästi monia vuosia. Olenko erilainen, olenko kärsimätön, miksi tämä asia taas mietyttää ja pelottaa....

Ruoka Mongoliassa

Kun muutimme Mongoliaan oli todella vaikea löytää sopivaa ruokaa kaupoista. Meille koko ajan sanottiin, että tätä ei saa ostaa, tämä on huono, tämä on vanha, tämä on Kiinasta jne...Olin kauhuissaan, mistä ostan ruokaa, mitä syötän lapsille. Monet sanoivat menkää torille. Tori on kaukana ja sielläkin on paljon sellaista, mikä epäilytti meitä alussa. Aikaisemmin asuimme alueessa, jossa on paljon ravintoloita, kävimme joka toinen päivä ulkona syömässä, koska se oli helpompi vaihtoehto. Tytöt kuitenkin kasvoivat ja tarvitsivat jo monipuolisempaa ruokaa, eikä ravintolaruoka aina sovi lapsille. Lopetimme käydä ravintoloissa ja rupesimme tehdä parempia löytöretkijä kaupoihin. Rupesin paremmin tutkia, mistä ja mitä löytyy. Löytämallä kyllä löytyy, mutta kun löytää, pitää hamstrattaa paljon, koska seuraava kerta ei tule. Löysin puoli vuotta sitten linssejä, ostin vain yhden pussin, niinpä en ole koskaan nähnyt linssejä uudestaan.

Monilla mongolilla ei ole uunia kotona, vaan pelkästään liesi. Heillä ei ole samanlaisia ruokahaluja kuin ulkomalaisilla. Me leivotaan kotona, mongolit ostavat leivonaisia, me tehdään lasagnea ja laatikkoruokia, mongolit paistavat kaiken paistinpannussa. Eroja on paljon. Kerroin kouluopettajille linsseistä, pavuista ja pinattista. He eivät koskaan kuulut sellaisista, eivätkä tiedä niiden terveysvaikuteista. Tämä kaltainen ruoka on tosi halpa ja sitä jokainen voi ostaa ja pysyä terveenä. Liha ja maitotuotteet ovat mongolien perinneruoka, mitä he ovat syöneet vuodesta toiseen. Nyt on aika muutokseen, minusta.

Vuosi on takana. Mina ja mieheni olemme laihtuneet 8kg vuoden aikana. Minulle toki se teki hyvää, kun raskauskilot ovat lähteneet pois. Mieheni taas ei ollut niin tyytyväinen asiaan, kun lihakset lähtivät pois. Vuoden aikana on tapahtunut suuri muutos ruokakaupoissa. Todella paljon uusia tuotteita on tullut ulkomailta ja uusia kauppoja tullut lisää. Suurimman osan tuotteista ostamme peruskaupasta, mistä saa kaiken tarpeellisen. Lihaa tilamme kotiin, yleensä 15kg kerrallaan, juustoa ostamme yhdestä Orgil nimesestä kaupasta, erikoisia tuotteita taas Amerikkalaisesta Good Price nimesestä kaupasta. Hedelmiä ja vihanneksia torilta ja kaipoista. Vihannekset ja hedelmät ovat todella kalliit 2-6 euroon.

Leikattu ja pakastettu juusto. Tässä on n.7kg. 6 euroa/kg.

Venäläiset jogurtit, joiden päivämäärä loppuu maaliskuussa. 0,60 sent/ yksi purkki.

Mongolialainen jogurtti, muistuttaa suomalaista luonnonjogurttia.

Salsa ja aurinkokuivattut tomaattit. Äidin herrkuja.

Todella maukasta mehua

Pinatti on suuri löytö.

Venäläiset pakastetuotteet.

Suh. edulliset murot, 3 euroa.

Tuotteita amerikkalaisesta kaupasta.

Avacado öljy ja laadukas kaurapuuro. Öljy maksaa 6 euroa.

Tsagaan Sar

Tsagaan Sar on paikallinen Uusi Vuosi, joka vietetään tammikuun lopussa. Silloin tavataan perheitä, sukulaisia ja ystäviä. Syödään buutseja, perunasalattia ja paljon lihaa. Tultuessaan kylään terveditään emäntää ja istäntää ojentamalla käsiä ja antamalla rahaa lahjaksi. Kun vieraat lähtevät he saavat lahjoja emännältä, Kylässä ei viivytellään pitkään, vaan syödään, jutellaan ja sitten on aika lähteä.

Saimme myös nauttia tästä juhlasta paikallisten ystäviemme kanssa. Perjantaina kävimme Zuunmood kirkossa. Siellä tutustuimme isännän ja emännän lapsiin, jotka tulivat myös UB:sta tervehtimään vanhempiaan.Sielläkin saimme syödä buutseja ja juoda suolamaitoteetä, johon itse en ole vielä tottunut. Sitä mongolit  juovat tosi paljon. Minulle riittää yksi mukillinen, he taas kerkevät juoda sitä ainakin viisi mukillista.

Sunnuntaina saimme kutsun papin luokse syömään lisää buutseja. Oli taas kerran todella maukasta. Koko kirkkoväki istui ympyrässä nautiskelemassa muiden seurasta. Tunnin kuluttua lähdemme spontaanisesti toiseen perheen luokse, jossa taas jatkettiin syömistä ja juomista. Kuvia sieltä emme valitettavasti saaneet. 

Tytöt valmiit juhlaan.

Isäntä myös.

Tsagaan Sarin puvut

Juhlapöytä

Suolamaitotee

Juhlavieraat

1v tytöt

Pikku prinsessa

Kirkkosali hyvä leikkipaikka

Vuoria katsomassa

Olimme taas suuri nähtävys

Ihmetie ruuhkan aikana

Saasteet

Yksi sinne, toinen tänne

Pikku ruokakauppa

Suru ilon keskellä

Pitkään harkitsin, haluanko kirjoittaa tästä, haluaisin kuitenkin jakaa omia tunteita ja kokemuksia. Elämä ei ole aina helppoa, ei ole ainoa sitä iloa ja onnea. Jumala on kanssamme joka hetki, Jumala pitää meistä huolta.
Yhtenä tavallisena keskiviikona lähdimme Gutianan kanssa syntymäpaivään viettoon. Oli todella ihanaa nähdä pittkästään aikaa muita ulkomaalaisia äitiä ja olla jakamassa iloa perheen sankarin kanssa. Pikku prinesessa täytti 1v. Suuri päivä, suuri hetki kaikille. Gutiana antoi tytölle paidan, missä luki "Mum loves me" ja kortin, mihin kirjoitimme elämän toivomuksen pikku tytölle. Juhlan aikana avattiin monia lahjoja ja syöttiin hyviä herkkuja. Tämä perhe osaa kyllä leipoa, saattiin Gutianan kanssa mahat täyteen brownia ja kaikkea muuta hyvää. Paikalla oli kaikki tutut äidit ja lapset. Tapasin siellä myös äidin, jolla on suomalainen mies, se oli hauska sattuma. Niko oli juuri puhunut sen miehen kanssa. Maailma on pieni tai Mongolia on pieni.

Sunnuntaina olimme kipeitä Julianan kanssa, niinpä päätimme jättää kirkon väliin ja jäädä kotiin. Nikolla oli vuorona pitää saarna kirkossa. Hän otti Gutin mukaan ja he lähtivät ajamaan vuorten suuntaan. Olin todella väsynyt siinä sunnuntaina. Laitoin Julin nukkumaan ja päätin mennä seikkailemaan nettiin. Iloni loppui siihen. Facebookista sain tietää, etta syntymäpäivän sankari, 1v tyttö oli menehtynyt perjantaina. Hän ei herännyt aamulla muuta syytä ei ollut. Shokki iski minuun, en voinut uskoa sitä, miten näin voi käydä, miten?

En ole kokenut aikaisemmin samanlaista. Olen menettänyt lapsuudessa isän ja 3 vuotta sitten rakkaan mummon, mutta silloin otin näitä asioita vain faktana, en ottanut varmaan niitä tosissaan. Molempia en ole nähnyt vuosia, enkä käynyt hautajaisissa. Tämä pikku tyttö oli elämässäni puoli vuotta joka keskiviikko. Sain nähdä, miten hän kasvaa, miten oppii istumaan ja syömään.

Itkullani ei ollut loppua, olin todella todella.....en tiedä, miten sitä voi kuvailla. Menin nukkumaan ja heräsin pikku prinsessan kanssa. Hän seisoi silmissäni kaikki nämä päivät.

Viikon kuluttua sain nähdä hänen vanhempiaan ja halata heitä, vasta silloin osasin rauhoittua ja nähdä taas aurinkoa pilvien takaa.

Jumalalla on oma suunitelmaa, jota emme tiedä, mutta se on paljon suurempi, mitä me osamme kuvitella. Rukoilkaa tämän perheen puolestaan. He tarvitsevat paljon tukea.

Rakastakaa toisia ja kunnioitakaa joka päivä, mitä Jumala antaa teille!

http://www.smithsfh.com/book-of-memories/1789079/Van-Geest-Claira/service-details.php

Istun autossa menossa kielikoulutus ja mietin, miksi en ole jaksanut panostaa samalla innostukselle blogiini. Yksi syytäni on olin todella väsynyt kotiäiti. Kodinhoitaja huomasi sen heti tultuaan meille. Suomen jälkeen hän taas huomatti, että näyttän paremmalta. Naiset kyllä kaiken tietää. Hyvä me!  Lähetystyöntekijänä pitää jatkuvasti olla yhteydessä muihin ihmisiin. Olen sosiaalinen ihminen, keksin aina, mistä voi jutella! vaikkapa ihminen voi olla miten tylsisttävä. Sosiaaalisuudeteni kautta olen oppinut mongolin kielenkin aika hyvin. Ikävä vain, että sitä tarvitaan vain yhdessä maassa. 

Viime vuonna oli sellainen vaihe elämässäni, kun ei vaan huvittanut kirjoittaa mitään, kertoa mitään ja olla ihmisten kanssa koko ajan yhteydessä. Haluaisin ja haluan kokonaan keskittyä elämiseen täällä Mongoliassa. Olla kahden maan kansalainen ja asua kolmannessa maassa on hiukan hankala. Kun muuttaa ulkomaille, halua olla kokonaan täällä, koska näin on helpompi sopeutumiselle. Tähän asti sopeuduimme aika hyvin. On niitä päiviä, kun kaikki shokerra, kun kaikki tuntuu, äh.....mutta Jumala on niin hyvä, että hän antaa meille niitä päiviä, kun kaikki on ihanaa ja mieleeksi.

Kävimme Jouluna Suomessa. Olemme pahoillamme, jos ei ollut aikaa nähdä kaikkea, itse haluaisin keskittyä itsekkäästi tai ei itsekkäästi perheeseen. Kiireettömyys oli minun tavoitteeni Suomen matkan aikana. Lähteminen oli taas kerran aika vaikea, mutta kun pääsee turvatarkastuksesta läpi - alkaa helpoin vaihe matkustaa. Lohduksena oli taas kerran Starbucks kaakaoneen. 

Elamani pyorii nyt aika paljon lapsien ja kielikouluan valissa. Balettitunnnit ovat nyt jaaneet valiin, koska on vain saa niita omaan aikatauluun ja jaksamiseen mukaan. 

Kiitos kaikille, jotka luette blogini ja haluatte olla mukana meidan elamassamme taalla Mongoliassa, arvostan sita todella paljon. Elama taalla ei ole helppo, mutta missa se on helppo? 

Lokakuu 2013

Kaksi aavetta kotona :)

Ub:n lentokentta

Niko kavi tyomatkalla Altai kaupungissa

Kaste

Ystavat

Yksi uusi kristitty ystavani sanoi minulle, etta han ei olisi ikana jaksanut lahtea lahetystyohon. Syyna oli, etta ei jaksa aina tutustua uusiin ihmisiin. Alussa kirjoitin saman asian, kyselin itseltani, miten jaksan taas tutustua ja kertoa itsestani uudestaan ja uudestaan?

Kahdeksan kuukautta takana, minkalainen tulos? Pakotin.....sain....en tieda, mutta Jumala antoi minulle uusia ystavia, uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voin kayda kahvilla, joiden kanssa voin puhua lapsista, joiden kanssa voin levata.

Mongolilaiset aidit

Kaymme tyttojen kanssa paivittain takapihalamme, missa voi nahda monia aitia rattaiden kanssa. Olemme aina samassa liukumaessa, samassa hiekkalaatikossa. Monet katsovat meita mielenkiinnolla, monet ovat jo tottuneet meihin. Joskus jaksan jutella, joskus ei, vain harva mongoli aloittaa itse keskustelun. Monet eivat usko, etta puhun mongolia, ja englantia he eivat osaa. Aika ei ole koskaan puhua, koska talla hetkella 1, 2 vuotias tyttareni juoksevat nopeampi kuin mina. Ei ole aika pysahtymiselle ja puhumiselle. Joskus kaipaan sita tosi paljon, joskus ei ole voimia juttelemiselle.

Saa on muuttunut kylmemmaksi, eika kukaan enaa leikki hiekkalaatikossa, paitse me - valkoihoset. Annan tytoille mahdollisuuden tutustua luontoon ja eri luonnonmateriaaliin, yksi niista on hiekkalaatikko. Mongolit pelkaavat, mutta itse tulen hulluksi, jos rupean pelkamaan jopa hiekkalaatikoita.

Mongolit myos pukevat lapsia tosi kauniiksi ulkoleikkien varten. Kennellekaan ei ole haalareita, toppavaatteita ja varsinkaan hiekkalaatikon leluja. Lapset leikkivat samassa paikassa, mutta jotenkin me aina erotetaan suuresta joukkuesta. Esimerkiksi olen tosi tiukka roskien heittamisessa ulkona. Esikoinen joskus matkii muita, mutta sitten aiti kerkiaa siihen valiin ja pyyytaa heittamaan roskakoriin. Toiveena on, etta muutkin huomaavat sen.

Ulkomaalaiset aidit

Keskiviikoisin kayn tapaamassa ulkomaalaisia aitia lapsien kanssa. Tapaaminen tapahtuu joka kerta uudessa kodissa. Aitia on eri puolilta maailmaa: Amerikka, Etela-Afrikka, Kanada, Saksa, Romania, Kiina, Indonesia jne. Nama tapaamiset ovat olleet minulle suuri apu arkipaivalle. Olen kaivannut naita tosi paljon. Suomessa kavin kaksi vuotta putkeen perhekrhossa, joista olen nauttinut tosi paljon. Onneksi loysin samanlaisen taalla. Naiden tapaamisien ansioista olen paassyt tutustumaan Ulaanbaatoriin paremmin, koska viikottain kayn uudessa alueessa. Asunnot ovat todella upeat ja aidit myoskin. Minua otettiin helposti mukaan, saan jopa poskisuukoja :)