Launtaina kävimme katsomassa, kun kamelit pelaavat pooloa. Se on uusi harrastus täällä päin maailmaa. Ajoimme 50 kilometriä itään perus moottoritietä. Se oli kuitenkin erilainen kuin Suomessa. Välillä tielle tuli hevosia välillä lehmiä. Kuski varovasti pysähtyi, päästi eläimiä ja jatkoi matkaa.
Tapahtuma alkoi lauluilla ja runojen lukemisella. Oli todella kaunista. Keskellä vuoria, keskellä ei mitään kuului mongoli laulu. Mongolit rakastavat laulaa ja runoilla, vaikkapa me emme ymmärttäneet mitään, oli kuitenkin kaunista kuunella heitä. Välillä laulajien mikrofonit eivät toimineet, mutta laulujen kaiku meni pitkälle.
Kaikilla kamelilla oli päällä kauniit puvut. Monilla katsojilla oli myös kansalliset puvut päällä. Turistit ja me olimme pukeutuneita talvivaatteisiin. Keskellä aroa talvella on todella kylmää, tuulee kovasti ja kylmyys menee kylkiluiden väliin ja pysyy siinä vielä illan asti.
Keskellä ei mitään oli myös iso museo, mutta sinne päätimme mennä, kun meille tulee vieraat Suomesta. Takaisin matka meni mukavasti, lapset nukkuivat ja me nautimme luonnosta. Se on kyllä todella mahtava, nyt näimme sitä oikea MONGOLIA.
Marija, laita jotain näitä juttujasi, vaikka samojakin, Kylväjä-blogiin niin samalla mainostat, jotta ihmiset hoksaavat tulla tänne lukemaan.
VastaaPoista