Arkipäivä on välillä helppo, välillä vaikea. Tänä aamuna ei ollut sähköä. Huomasimme sen yöllä, kun yhtäkkiä ilmapuhdistimmet sammuivat ja ilmalaatu huoneni. Aamulla herättäessä miettimme päivän ohjelmaa. Mistä saamme vettä? (vettä pitää aina keittää) Miten teemme ruokaa? Niko sanoi lähtevänsä kielikoulusta aikaisemmin ja tuovansa meille ruokaa viereisestä ravintolasta. Minä itse en pääse yksin tyttöjen kanssa ulos. Rattaat ei mahdu hissiin, ja me kaikki emme mahdu hissiin. Tämä tarkoittaa, että ensin pitää kantaa joko rattaat tai tyttöjä ulos. Vaara tilanteessa sitä voi kokeilla, mutta muuten ei. Onneksi sähkö tuli nopeasti takaisin.
Rattaat
Meidän rattaat saa todella paljon huomiotta. Vauvasta vaariin kaikki pysähtyvät, kääntyvät, vilkaisevat, kurkistavat ja jopa kokeilevat. Kaupassa näimme tuplarattaita, mutta ulkona ei. Ulkona on muutenkin todella vähän rattaita. Kaupassa ne ovat taas ylihinnotteltuja. Kerran yksi nainen pysähtyi ja antoi Gutialle pusun :)
Taksi
Taksia voi tilata suoraan kotiin (Help Taxi) tai mennä kadulle liftamaan. Sitä emme vielä kokeiltu, mutta kotiin tilattiin help taxin. Kerran kun saavuimme haluamme paikkaan, kuljettaja auttoi rattaiden kanssa, piti Julianan hetken sylissä, laittoi hänet nukkumaan rattaisiin ja peitti peitolla :) Mukava....
Kielikoulu
Minä käyn kielikoulussa kaksi kertaa viikossa. Läksyjä tulee todella paljon, joita en ehdi tekemään. Lapset vievät koko ajan. Sitten, kun lapset nukkuvat, haluan vähän omaa aikaa. Eilin pänttäsin mongolia verbejä, yritin yhdistä niitä suomalaisiin, englanti tai venäläisiin sanoihin. Haluan oppia kieltä, mutta samalla haluan olla lapsien kanssa. Mistä sitä aika oikein löytäisin?
Liikunta
Vierässämme on hieno kuntosali, joka maksaa 150e kuukaudessa. Siinä käyvät vain todella rikkaat mongolit. Rikkaiden ja köyhien välissä on todella suuri ero. Päätimme Nikon kanssa tehdä oma kuntosali kotona. Ostimme crosstrainerin ja painoja. Niko osaa löytää kesken kaaosta aikaa, minä taas en. Jos Juliana hymyilee, en voi tehdä enää mitään muuta, kun vain katsoa ja ihailla häntä.
Lapset
Kuuntelin Radio Deitä. Siinä oli menossa rukous. Guti tuli keittiöön, laittoi kädet ristiin ja odotti niin pitkään, kunnes tuli hänelle tuttu sana Aamen. Miettin todella pitkään, mistä hän tiesi, että se oli rukous?
Viime sunnuntaina olimme kansainvälisessä kirkossa, alussa laulettiin monta ylistyslaulua. Juliana oli sylissä, hänen koko vartalo, kädet, jalat ja jopa suu oli mukana laulamassa ylistyslauluja :) Laulut loppuivat ja hän lopetti myöskin :)
Ravitola
Kävimme yhdessä Organic ravintolassa syömässä pastaa. Yritin tilata mongoliaksi sitruuna vettä. Minusta sanoin ihan oikein, mutta veden tilalle sain kuumavettä, jossa oli jäitä :)
Näkymä meidän ikkunasta. Rakentaja roikuu....
Ilmaraikastin
Ilmapuhdistin
Kiva teksti. :) Monia samanlaisia juttuja meillä täällä. Meidänkään hissiiin eivät tuplarattaat mahtuisi, siksi käytämme vain tavallisia rattaita.Elias jaksaa pihalla kävellä ja lähikauppa on lähellä.
VastaaPoistaMistä saisi aikaa ja voimia? Meillä Luukas nukkuu nyt niin huonosti, että tuntuu mahdottomalta oppia uutta kieltä. Mutta luotetaan, että pikkuhiljaa...
Voimia ja siunausta koko perheelle.