Harmittaa .....

Tänään oli jälleen meidän oma Raamattupiiri, jota me olemme jo pidetty lähes vuoden. Ryhmämme kasvoi kokonaisella kahdella perheellä eli meitä on nyt aika paljon. Meitä on paljon ja samoin kieliä: suomi, venäjä, englanti, norja ja nyt vielä kazakkikieli.

Niin kuin mainitsin aikaisemmin tytoillemme puhumme kahta kieltä, jotta heistä tulisi kaksikielisiä. Asumme kuitenkin sellaisessa maassa, jossa molemmat kielet ei ole pääkielinä, vaan vähimmistökielet. Englantia ja mongolia tytöt kuulevat todella paljon, mutta mikä niistä ei ole vielä tarttunut.

Tänään minä koin uuden tunnen, joka pisti minut surulliseksi. Saavuimme uuden norjalaisten perheen luokse, joilla on lapsia ja leluja. Vanhin tytöistä oli todella innoissaan, kun näki nukkeiden määrän. Lattialla oli iso pussi täynnä vaatteita ja leluja, jotka kuuluivat hienoille nukeille. Äitinä olin iloinen näkeväni hänen tyytyväisen kasvon ja silmiään, jotka oli täynnä innostusta. Samassa huoneesa oli  muitakin tyttöjä, jotka puhuivat keskenään englantia. Hetken kuluttua minun rakkaani tyttöni rupesi itkemään ja halusi pois huoneesta. Ihemettelin paljon, mitä tapahtui ? Yleensä hän leikki ja osaa innostua uusista leluista, mikä nyt tapahtui? Istuimme portaissa, jossa kysyin häneltä, mitä mieltä painaa? Hän sanoi, että hän että ei ymmärrä, mitä muut puhuvat. Hän ei halua leikkiä, koska ei ymmärrä. Hetken kuluttua hän mainitsi, että hänhän puhuu venäjää ja suomea, mutta tytöt eivät ymmärrä häntä. Hän oli todella surullinen ja myos minä. Minua harmitti niin paljon, että vaikea sitä kuvailla tässä. Siinä hetkeessä haluaisin vain halata häntä ja antaa turvan.

Asumme ulkomailla, jossa kaikki on erilaista. Aikuisena joskus on vaikea olla vieraassa maassa, kokea joskus yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Kaikki on viesrasta. Me kuitenkin selviämme ja piristymme pienistä asioista. Mutta entäs lapsi`? Miten osaan hänelle selittää sen, että opit vielä englantia, kyllä se siitä? Kaikki sanovat, että kyllä lapset voivat leikkiä ilman kieltäkään, mutta meidän tilanteessamme on käynyt jo niin monta kerta, että kielen takia lapset eivät leikki. Ulkona hän hakeutuu leikkiseuraan, mutta sama tilanne, lapset eivät leikki. Kääntyvät ja menevät pois. Tyttöni on siinä iässä, kun pitää olla kavereita, mutta .....ei ole. Jopa itkettää hänen puolestaan. ...

Ihmettelyä

Olemme palaneet Mongoliaan ja tavallinen arkipäivä on myös palaamassa takaisin pikku hiljaa. Elokuu on todella kuuma Mongoliassa, ei oikein jaksa enää tätä kuumutta. Vietämme kuitenkin paljon aikaa ulkona. Siellä saamme törmätä paljon eri kulttuuriilmiöihin, joita on hauska seurata.

Kerran yksi pariskunta pyysi meitä katsomaan heidän tytön perään. Kaikki tapahtui parissa sekunnissa, he näyttitvä käsin, että he poistuisivat hetkeksi ja tulevat takaisin. Meni tunti ja heitä ei vieläkään näkynyt. Meillä tuli hirveä nälkä ja kello alkoi lähestyä jo paljon. Me veimme tämän tytön yhden mummon luokse, joka oli lapsenlapsen kanssa leikkimässä ja pyysimme häntä katsomaan tätä tyttöä. Seuraavana päivänä kysyin paikalliselta naiselta, onko tämä normaalia, hänen mukaan kaikki mongolit tekevät näin ja sitä ei tarvitse ihmetellä. Ahaa....koska me olimme aika ihmeessä, päässämme kävi jopa ajotus, että vanhemmat eivät palakaan koskaan takaisin.

Toinen ajatus, minkä pisti minua ajattelemaan on se, että miksi minä aina odotan, että ulkona kaikien ihmisten pitää jutella kanssani. Odotan aina kovasti ollessani ulkona, että ihmiset tulevat kysymään kuka olen, mistä olen. Halu on kova harjoitella mongoliaa, varsinkin, kun tällä hetkellä oleskelupaikani on kotona. Leikkipaikka on ainoa paikka puhua paikallista kieltä. Suomessa itsekin en mene puhumaan tuntemattomien kanssa. Samassa hiekkalaatikossa istuvien kanssa voimme vaihtaa muutaman sanan, mutta yleensä se loppuu siihen. Jos näen saman äidin monta kertaa, siitä voi syntyä jatkossakin ystävyys. Täällä kuitenkin näkee harvoin samoja äitiä.En tiedä miksi, tuntuu, että väki vaihtuu koko ajan. Mongolit tietenkin juttelevat omien kanssa, niin kuin minäkin puhun Suomessa suomalaisten tai venäläisten kanssa. Harvoin menen itsekin puhumaan muille ihmisille, minkä takia? Small talkia täällä ei harrasteen ollenkaan, jota minulla on ikävää. Äitinä ouhun eniten lapsieni kanssa. Leikkipaikassa, missä lapset viihtyvät itsekseen on halu jutella aikuisten kanssa ja löytää myös ystävän.....

Synnytys ja imetys

28.06 sain syliini ihanan pienen pojan, joka tuli maailmaan alle kahdessa tunnissa. Siinä hetkeessä tajusin, miten onnellinen äiti minä olen. Neljän vuoden aikana sain kolme lasta, kolme ihanaa elämää, kolme ihanaa tulevaisuutta. En antanut keholleni levätä, en antanut mahdollisuutta palauttua takaisin. Haluaisimme kolme lasta ja nyt kaikki kolme ovat täällä maailmassa, meidän sylissä. Saattuani pojan syliini tajusin, että nyt nämä synnytyskivut ovat ohi, ei tarvitse enää kokea sitä kipua ja tuskaa. Kaikki kolme synnytystä olivat kivuliaat, mutta nopeat. Olen onnekas, kun ei tarvinnut pitkän ajan kontata kivujen kanssa. Nostan kyllä suuresti hatun niille äideille, jotka jaksoivat niitä synnytyskipuja.

Puoli vuotta ennen synnytystä päätimme tulla Suomeen synnyttämään. Päätös oli vaikea, koska monet kysymykset tulivat vastaan, mutta Taivaan Isä järjesti kaiken. Lensimme toukokuun lopussa Suomeen ja tulimme viime viikolla takaisin Mongoliaan yhden kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Puoli vuotta olen käynyt paikallisessa neuvolassa, joka oli täysin erilainen, kuin Suomessa. Täällä käydään joka kerta lääkärillä tekemässä ultrakuvia. En osannut vastustaa sitä, olihan se ihanaa nähdä joka kuukausi omaa vauvaa liikkumassa ja vilkuttamassa äidille. Kerran kävin tekemässä verikokeita, jonka jälkeen minulle annettiin kolme eri lääkettä. Apteekissa sain kolme iso pakkausta, jotka oli kaikki venäjäksi. Kysyin venäläiseltä ystävältäni, mihin tarkoitukseen ne ovat, mutta hänkin ei saanut selvää, niinpä kaikki meni roskikseen.

IMETYS merkitsee minulle todella paljon. Se on sellainen asia, josta minulle tulee paljon tunteita, tykkän puhua tästä ja haluan tälläkin hetkeellä kertoa omia kokemuksia muille.

Ensiksi haluan sanoa, että tälla kertaa ONNISTUIN: JEEEEEE!!!!! Imetys lähti saman tien menemaan hyvin, poikani nappasi rinnasta täydellisesti ja rupesi syömaan mielellään. Ensimmäisinä viikoina luin todella paljon tietoa imetyksestä. Avasin erilaisia nettilinkkiä ja tiedostoja. Etsin ja etsin informaatiota, joka sopisi juuri  minulle. Etsin samanlaisia tarinoita, kysymyksiä ja vastauksia. Kaikki löytyy, jos vain jasaa etsiä. RUKOUS oli toinen asia, johon keskittyin. Iltaisin ja öisin rukoilin Taivaan Isää, pyysin, että hän auttaisi minua. Tämä rukousaihe kulkee meidän perheessä joka päivä. KIITOS.

Vasta kolmannen lapsen kanssa saan nauttia tästä, hymyilen, kun imetän. Olen täynnä onnellisuutta, kun näin, miten poikani syö ja kasvaa. Nautin, kun voin vain mennä ulos hänen kanssaan ilman laukkuja tuttipulloja. Toivon jokaiselle äidille tälläistä kokemusta ja nautintoa. Jos asuisimme nyt Suomessa, en tiedä, miten motivoitunut olisin silloin, mutta Mongolia antoi minulle ekstraa motivaatiota yrittää onnistumaan tässä asiassa, koska täällä kaikki imettävät, täällä ei tunneta lauseita, ei ole maitoa, en onnistunut, lapsi ei syö ......jne

Palasimme takaisin kotiin Mongoliaan. Nyt on täällä meidän kotiimme. Tänään ulkona oli mielenkiintoista huomata, että kahden kuukauden aikana silmät tottuivat näkemään erilaisen ympäristön, nyt on taas tottuva näkemaan erilaisia ihmisiä. Hetken koin yksinäisyyden tunnen, en tunne ketään ja ei kukaan halua puhua kanssani. Mongolit ovat todella ei puheliaat ihmiset. Yritin jutella ja tutustua, mutta keskustelu loppuu, kun suuni menee kiinni.  Se on todella surullista. Tulin tänne kutsuni takia, mutta kolmen lapsen äitinä olen velvollinen olemaan paljon kotona omien lapsieni kanssa, miten voin osallistua kutsuuni, miten voin toteuttaa omaa työtä täällä kaukana olemalla paljon kotona.....en tiedä, vastauksia on löydettävä.....

Vuosi Mongoliassa on takana. Joskus se tuntui niin kaukaiselta asialta muuttaa ulkomaille. Nuorena tein tavoitelistoja, joissa aina luki muutto ulkomaille. Hauska miettiä, olenhan minä muuttanut jo kerran elämässä Siperiasta Suomeen. Minun varteni Suomi on kuitenkin kotimaa, Venäjä synnyinmaa ja tällä hetkellä Mongolia asuinmaa.

Vuosi sitten oli vaikea. Minulla oli jatkuva ikävä Suomea, ystäviä, sukua ja hyvää ilmaa. Kävimme Jouluna Suomessa ja luulin, että matkan jälkeen tulee olemaan vielä vaikeampi, mutta ei. Jumala käänsi kaiken toiseen suuntaan, hän teki minun olotilasta paljon helpomman. Itkukohtauksia on tasan nolla. Nyt ei ole tarvetta juosta koneen ääreen katsokseen, onko skypessa perhettä. Ei ole tarvetta vastata nopeasti sähköpostiin vain yhteenpidon vuoksi. Nyt elämme tässä ja nyt pitää keskittyä täällä elämiseen.

Kielikoulu on melkein loppunut. Nyt käymme mieheni kanssa vain kerran viikossa opiskelemassa kieltä. Kielitaso on minulle ihan riittävä. Osaan sanoa, mitä haluan sanoa. Pärjään mongolien kanssa. En halua asettaa itselleni paineita ja olla strassantunut, opin sen, mitä opin.

Ystäviä on löytynyt eri puolillta maailma. Tytöt leikkivät parhaiten valkoihosten kanssa, miksi en tiedä. Ulkona on paljon tuttuja mongolilapsia, mutta kontaktia ei ole vielä syntynyt, miksi en tiedä. Johtuuko se siitä, että he eivät ymmärrä mongolia tai jostain muualta? Kirkossa tytöt kyllä leikkivät todella kivasti mongolien kanssa. Tutut kasvot auttavat. Pyhäkoulussa jopa Juliana jaksaa istua pidempiä jaksoja ja keskittyä siihen, mitä lapset tekevät.

Tänä vuonna tein kolme luentoa terveys ja lastenkasvatuksesta. Kokonaisen vuoden olen miettinyt oman paikan täällä Mongoliassa. Äitinä oleminen on paras asia maailmassa, mutta haluaisin tehdä jotain itse,sitä, mikä olisi vain minua juttuni. Niinpä ryhdyin kertomaan ihmisille, miten voi halvalla tavalla syödä terveellisesti. Kolme luentoa takana. Voittofiilis.....äh äh äh se on aina hieno tunne :)

Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa :)

Kaksi ihanaa aurinkoa

Matka Zuunmoodiin on jo tullut tutuksi vuoden aikana

Rakas UB kirkko

Kun ei päästä ulos, leikitään sisällä ulkoleikkiä.

Imetys

Palaan takaisin tähän aiheeseen, joka on minun sydämellä. En ole imettänyt lapsiani kovin kauan ja puhun sitä avoimesti. Haluan jakaa omaa kokemusta muiden äitien kanssa. Tähän asti olen kuullut vain kannustavia vastauksia ja saanut paljon tukea. Viime viikolla sain taas kertoa, miksi lopetin aikaisemmin imettämisen. Tämä aihe on aina kivulliasta ja muistuttaa niistä tunteista, joita koin epäonnistumisessa kaksi kertaa.

Juliana on ollut kipeä aika paljon tämän talven aikana. Puhun ja jaan paljon henkilökohtaisia asioita kielikoulussa. Imetyksestä olemme puhuneet opettajien kanssa koko vuoden aikana. Viime viikolla sain kuulaa, että kaikki flunssat johtuvat vain siitä, koska lopetin imettää liian aikaisemmin ja nyt meidän tyttömme ovat juuri sen takia kipeät. Opettaja yritti todistaa ja vähän syyttää minua tästä asiasta. Hän sanoi, että nyt näen tulosta.

Vastustin häntä sanomalla, että kaikki johtuu saasteista ja kylmyydestä. Oliko sillä vaikutusta, en tiedä, tuntui, että sanoo mitään vain, kuka ei kuuntelee sinua. Olen hyvä äiti tytöilleni, tiedän sen, enkä tarvitse todistaa sitä kennellekään. Sisälläni kolahti kuitenkin tämä asia taas. Nyt odotamme kolmatta lasta ja paineet kasvavat jo nyt sisälläni. Ensimmäisen kuukauden aikana olemme Suomessa ja pitää yrittää saada tämän asian onnistumaan, mutta onnistuunko tällä kertaa? En halua neuvoja, haluan vain ajan, jonka aikana voin rauhassa itse opetella imettää, mutta miten se onnistuu kahden lapsen äitinä? Mistä äidit saavat tämän ajan? Se tuntuu niin mahdottamalta asialta. Mongoliassa kaikki imettää ja kaikki onnistuvat. Kaikilta tuntuu tulevan maitoa riittävästi monia vuosia. Olenko erilainen, olenko kärsimätön, miksi tämä asia taas mietyttää ja pelottaa....

Ruoka Mongoliassa

Kun muutimme Mongoliaan oli todella vaikea löytää sopivaa ruokaa kaupoista. Meille koko ajan sanottiin, että tätä ei saa ostaa, tämä on huono, tämä on vanha, tämä on Kiinasta jne...Olin kauhuissaan, mistä ostan ruokaa, mitä syötän lapsille. Monet sanoivat menkää torille. Tori on kaukana ja sielläkin on paljon sellaista, mikä epäilytti meitä alussa. Aikaisemmin asuimme alueessa, jossa on paljon ravintoloita, kävimme joka toinen päivä ulkona syömässä, koska se oli helpompi vaihtoehto. Tytöt kuitenkin kasvoivat ja tarvitsivat jo monipuolisempaa ruokaa, eikä ravintolaruoka aina sovi lapsille. Lopetimme käydä ravintoloissa ja rupesimme tehdä parempia löytöretkijä kaupoihin. Rupesin paremmin tutkia, mistä ja mitä löytyy. Löytämallä kyllä löytyy, mutta kun löytää, pitää hamstrattaa paljon, koska seuraava kerta ei tule. Löysin puoli vuotta sitten linssejä, ostin vain yhden pussin, niinpä en ole koskaan nähnyt linssejä uudestaan.

Monilla mongolilla ei ole uunia kotona, vaan pelkästään liesi. Heillä ei ole samanlaisia ruokahaluja kuin ulkomalaisilla. Me leivotaan kotona, mongolit ostavat leivonaisia, me tehdään lasagnea ja laatikkoruokia, mongolit paistavat kaiken paistinpannussa. Eroja on paljon. Kerroin kouluopettajille linsseistä, pavuista ja pinattista. He eivät koskaan kuulut sellaisista, eivätkä tiedä niiden terveysvaikuteista. Tämä kaltainen ruoka on tosi halpa ja sitä jokainen voi ostaa ja pysyä terveenä. Liha ja maitotuotteet ovat mongolien perinneruoka, mitä he ovat syöneet vuodesta toiseen. Nyt on aika muutokseen, minusta.

Vuosi on takana. Mina ja mieheni olemme laihtuneet 8kg vuoden aikana. Minulle toki se teki hyvää, kun raskauskilot ovat lähteneet pois. Mieheni taas ei ollut niin tyytyväinen asiaan, kun lihakset lähtivät pois. Vuoden aikana on tapahtunut suuri muutos ruokakaupoissa. Todella paljon uusia tuotteita on tullut ulkomailta ja uusia kauppoja tullut lisää. Suurimman osan tuotteista ostamme peruskaupasta, mistä saa kaiken tarpeellisen. Lihaa tilamme kotiin, yleensä 15kg kerrallaan, juustoa ostamme yhdestä Orgil nimesestä kaupasta, erikoisia tuotteita taas Amerikkalaisesta Good Price nimesestä kaupasta. Hedelmiä ja vihanneksia torilta ja kaipoista. Vihannekset ja hedelmät ovat todella kalliit 2-6 euroon.

Leikattu ja pakastettu juusto. Tässä on n.7kg. 6 euroa/kg.

Venäläiset jogurtit, joiden päivämäärä loppuu maaliskuussa. 0,60 sent/ yksi purkki.

Mongolialainen jogurtti, muistuttaa suomalaista luonnonjogurttia.

Salsa ja aurinkokuivattut tomaattit. Äidin herrkuja.

Todella maukasta mehua

Pinatti on suuri löytö.

Venäläiset pakastetuotteet.

Suh. edulliset murot, 3 euroa.

Tuotteita amerikkalaisesta kaupasta.

Avacado öljy ja laadukas kaurapuuro. Öljy maksaa 6 euroa.

Tsagaan Sar

Tsagaan Sar on paikallinen Uusi Vuosi, joka vietetään tammikuun lopussa. Silloin tavataan perheitä, sukulaisia ja ystäviä. Syödään buutseja, perunasalattia ja paljon lihaa. Tultuessaan kylään terveditään emäntää ja istäntää ojentamalla käsiä ja antamalla rahaa lahjaksi. Kun vieraat lähtevät he saavat lahjoja emännältä, Kylässä ei viivytellään pitkään, vaan syödään, jutellaan ja sitten on aika lähteä.

Saimme myös nauttia tästä juhlasta paikallisten ystäviemme kanssa. Perjantaina kävimme Zuunmood kirkossa. Siellä tutustuimme isännän ja emännän lapsiin, jotka tulivat myös UB:sta tervehtimään vanhempiaan.Sielläkin saimme syödä buutseja ja juoda suolamaitoteetä, johon itse en ole vielä tottunut. Sitä mongolit  juovat tosi paljon. Minulle riittää yksi mukillinen, he taas kerkevät juoda sitä ainakin viisi mukillista.

Sunnuntaina saimme kutsun papin luokse syömään lisää buutseja. Oli taas kerran todella maukasta. Koko kirkkoväki istui ympyrässä nautiskelemassa muiden seurasta. Tunnin kuluttua lähdemme spontaanisesti toiseen perheen luokse, jossa taas jatkettiin syömistä ja juomista. Kuvia sieltä emme valitettavasti saaneet. 

Tytöt valmiit juhlaan.

Isäntä myös.

Tsagaan Sarin puvut

Juhlapöytä

Suolamaitotee

Juhlavieraat

1v tytöt

Pikku prinsessa

Kirkkosali hyvä leikkipaikka

Vuoria katsomassa

Olimme taas suuri nähtävys

Ihmetie ruuhkan aikana

Saasteet

Yksi sinne, toinen tänne

Pikku ruokakauppa